sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Lämmin viikonloppu takana

Olipas ihanan lämmin, oikestaan kuuma, viikonloppu! Olimme koko perhe ihan koko viikonlopun vapaalla, joka on aika harvinaista. Ulkona tuli oltua toooosi paljon. Puuhailimme pihalla, lapset polskivat uima-altaassa, löhöilimme viltillä, grillailimme, saunoimme, söimme jäätelöä, pelailimme pelejä, nukuimme päiväunia ja paistoimme muurinpohjalettuja.

Napsin tänään hiukan kuvia pihalta. 

Unkarinsyreeni kukkii. Nämä on istutettu kolme vuotta sitten ja ovat vielä kovin pieniä, mutta tuntuvat joka vuosi kasvavan aika hyvin. Olen keväisin vähän leikellyt näitä, toivoen, että olisivat alhaalta sitten isoina tuuheita.

Kirjolupiinit ovat mielestäni kauniita. Saa nähdä leviävätkö nämä yhtä paljon kuin nuo tienlaidan lupiinit. Kasvatin nämä viime vuonna siemenestä ja pussin kyljessä luvattiin etteivät leviäisi ihan samalla tavalla.

Ostin lauantaina torilta pari pikkutomaatin taimea lisää. Kasvavat nyt talon eteläisellä etuseinustalla, jossa on lämmin paikka.

Etuterassille hankimme aurinkovarjon. Saunan jälkeen tässä oli mukava istuskella, mutta päivällä oli niin kuuma, että pakenimme terassille talon toiselle puolelle.

Toivoin löytäväni kerrotun petunia-amppelin kun sellaisen satuin näkemään kyläpaikassa. Omani löytyi sitten kirkonkylän kyläkaupasta. Kannatti pysähtyä tytön kanssa jäätelölle. Värikin on ihana vanha roosa.

Torilta ostimme vielä yhden mansikka-amppelin lisää. Edellisvuoden amppelit talvehtivat maassa, mutta eivät vielä tuota satoa.

 Ihanaa kun istutukset pikkuhiljaa leviävät ja kasvavat.
 
Joulupukin tuoma radio on ollut kovassa käytössä ulkona. Toimii tosi hyvin, tyytyväisiä ollaan. Kivaa kun radion saa helposti terassille tai vaikka viltille mukaan ilman johtoja ja piuhoja.

Nyt ulkona jo huiman paljon viileämpää. Täällä oli ukkoskuuro ja hiukan saatiin sadettakin.

Seuraavia hellepäiviä odotellen,

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo kerrottu petunia, haluaisin minäkin saman värisen :)Kauniita kuvia olet ottanut ja niin kesäisiä! Minä olen ihan tyytyväinen, että nyt välillä viilenee. En saa mitään aikaiseksi kun on ollut niin KUUMAA! Mukavaa alkuviikkoa <3

    VastaaPoista
  2. MaMMeli, kiitos! Onneksi ei hurautettu autolla kyläkaupan ohi, olisi jäänyt ihana petunia huomaamatta :) Totta, kuumalla ei oikein jaksa tehdä mitään. Meidän pitäisi öljytä vielä terasseja (kuvasta huomaa, että etuterassikin kesken...)mutta ensi viikolle luvattu sen verran sateita ettei taida onnistua. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥