sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Happy Halloween!
Meillä juhlittiin Halloweenia jo perjantai-iltana. En oikeastaan tiedä koska Suomessa kuuluisi Halloweenia viettää, olisiko oikea ajankohta vasta ensi viikolla.... Kaikki sitä eivät tunnu edes mitenkään viettävän. Meillä viime vuotiseen tapaan tehtiin kasvomaalauksia, syötiin tortilloja, saunottiin, herkuteltiin naposteluherkuilla, leikittiin kummituksen piilotusta ja etsittiin kummituksen piilottamia suklaakolikoita. Ihan omat perinteet siis...
Talo koristeltiin lepakoin, kynttilöin ja pahvisin kurpitsoin. Jätesäkistä leikkelin ikkunoiden eteen verkkoa. Amerikasta saimme hauskan vinkin, valkoisen ilmapallon sisään laitetaan sellainen loistava coctailtikku ja tuloksena on loistava kummitus.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Leikkimökin uusi elämä
Tämäkin postaus piti tehdä jo ajat sitten... No, nyt kuitenkin, vielä ennen lumien tuloa, esittelen leikkimökin muutoksen. Meille siis mietittiin leikkimökin hankintaa pitkään ja ensin olimme varmoja, että ostamme uuden. Päädyimme lopulta kuitenkin siirtämään mieheni lapsuuden kodista leikkimökin meidän pihaan. Onneksi siirtomatka oli lyhyt, mutta aika hurjalta se näytti kun traktorilla mökkiä siirrettiin. Harmi, etten saanut siitä kuvaa... Uudet leikkimökit ovat yllättävän kalliita ja laskeskelimme, että samalla hinnalla, ellei edullisemminkin, kunnostamme vanhan mökin mieleiseksemme.
Leikkimökki ennen muutosta:
Ja muutoksen jälkeen:
Leikkimökkiin oli muutama vuosi sitten laitettu sisälle uudet paneelit. Ne jätettiin ja runko, melkein kaikki muu meni uusiksi. Alkuperäiset piparkakkureunat jätettiin ylös terassin etureunaan ja katon rajasta siirrettiin piparkakkureunat alas terassin kaiteisiin. Leikkimökki maalattiin saman väriseksi kuin talo ja etu- ja takaseinään tuli samanlainen sahalaitakuvio kuin talossammekin.
Sisällä kuultokäsittelin vanhat seinä- ja kattopaneelit valkoisiksi ja lattian maalasin harmaalla maalilla. Mökkiin mahtuu pöytä ja kaksi tuolia, hella sekä pieni apupöytä, jonka tein vanhasta yöpöydästä.
Leikkimökki kaipaa vielä pientä viimeistelyä, listoja ja sen sellaista. Ne tehdään sitten keväällä, mutta hyvin on nyt syksylläkin jo leikit sujuneet remontin keskellä.
Mökistä tuli kiva ja parasta on, että sillä on jo oma historiansa ja uudessa kuosissaan se palvelee taas pitkään seuraavia leikkijöitä.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Huovutetut tossut
Innostuin kokeilemaan virkattuja tossuja huovutuslangasta Novitan ohjeella. Novitalta on tullut uusi Huopanen Lampola-sarja, jossa on mukavia luonnollisia värisävyjä. Nämä tossut on tehty Päkä-nimisellä langalla. Työ valmistui tosi joutuisasti, koska tossut tehdään kaksinkertaisella langalla. En ollut virkannut pitkään aikaan, mutta nopeasti silmukat muistuivat mieleen.
Tässä tossut ennen pesukoneeseen menoa. Tossujen sisälle en laittanut muovipussia niin kuin ohjeessa sanotaan. Olen itse huomannut, ettei isoihin töihin tarvitse laittaa pussia, mutta pieniin, esimerkiksi lapasen peukaloihin, on laitettava muovia, muuten huopuu kiinni.
Ohjeessa varoitetaan tekemästä reunasta liian tiukkaa ja minulle reunasta sitten tuli liian tiukka, niin kuin kuvastakin huomaa. Koska näin kävi, jouduin leikkaamaan valmiisiin tossuihin etureunaan viillon jalkaan laittamista helpottamaan. Itse asiassa näistä tossuista tuli minulle liian pienet ja ne lähtivät kummitytön jalkaan. Näissä huovutuslankatöissä on se ongelma, että koskaan ei tiedä minkä kokoiseksi työ huopuu pesukoneessa. Pesukoneet huovuttavat erilailla ja oma käsialakin vaikuttaa varmasti lopputulokseen. Valmista tuotetta voi vielä paljonkin muotoilla pesun jälkeen, mutta näistä tossuista en saanut omaan jalkaani sopivaa vaikka kuinka venyttelin.
Koristeeksi tein vielä yksivärisen huovutetun kukan ohjeen mukaan, jonka kiinnitin napilla valmiisiin tossuihin. Lämpimät nämä tossut ovat ainakin. Nyt puikoilla Puro-langasta lapaset, jotka aion myös huovuttaa koneessa. Olisikohan sitten vuorossa omaan jalkaan sopivat tossut?

keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Illat pimenee...
lauantai 2. lokakuuta 2010
Olohuoneen muutoksia
Nyt pari lupaamaani kuvaa olohuoneesta. Ostimme siskolta pari vuotta vanhan Ikean kolmen istuttavan Ektorp-sohvan beigen värisillä päällisillä. Jalkarahinkin halusimme, mutta nythän tuota beigeä väriä ei olekaan Ikeassa enää, joten ostimme valkoisen rahin. Samalla ostimme myös valkoiset sohvan päälliset, jotka laitoimme ensin käyttöön. Raikkaan väriset, mutta varmasti arat lapsiperheessä. Onneksi voi pestä.
Puusohva siirtyi ruokapöydän viereen. Kun lapset kasvavat niin tuo ruokapöytä uusitaan tai ainakin vaihdetaan kannen väriä. Mäntyinen pöytä on myös jo aika kolhuilla... Ikkunaan virittelin siniset ruutuverhot, jotka ostin kesällä Ellokselta.
Sohvan suojaksi pitäisi tehdä vielä jokin peitto. Nyt sohvan suojana ompelemani pieni vauva-aikainen lattiapeitto ja rahin päällä joskus Sokoksen alesta ostettu virkattu peitto.
Televisio kätkeytyy nyt kaapin sisälle. Tästä olin haaveillut jo pitkään. Vielä pitäisi hankkia jokin matto tuohon sohvan eteen. Koreissa kaapin päällä lasten leluja ja omia keskeneräisiä ompelu- ja neulontajuttuja. Kaapin korit kätkevät sisäänsä kaikenlaista askartelutavaraa. Rakastan koreja!
Nyt vielä mietinnässä mitä tuolle kulman punaiselle tuolille ja rahille tehdään. Toinen punainen tuoli meni tytön huoneeseen. Tällä hetkellä nojatuoli ei tunnu oikein sopivan värinsä puolesta olohuoneeseen. Jouluksi olohuone muuttuu taas väritykseltään punaiseksi, joten sitten taas sopii. Verhoiluttaisiko tuolin uudelleen vai olisiko joku beige irtohuppu ratkaisu?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)