
Minulla on viime aikoina ollut todellista onnea arvonnoissa. Vähän aikaa sitten kävi taas onni ja voitin
Hanna-Marian blogiarvonnassa näin paljon ihanuuksia. Posti toi ne pari päivää sitten ja sai minut hyvin iloiseksi. Saimme lisää kauniita joulukoristeita, suut makeaksi ja tunnelmaa pimeneviin iltoihin. Kiitos Hanna-Maria! Tuo siirtokuvapaperi-juttu näyttää hauskalta, itse en ole sitäkäkään vielä päässyt kokeilemaan.
Ilokseni huomasin äsken, että omassanikin blogissa on ollut vierailuja jo yli 20 000. Tarkoitus oli järjestää arvonta ennen kuin tuo luku täyttyy, mutta olin vähän liian hidas. Mukavaa kun olette jaksaneet vierailla ja varsinkin kommentteja on ollut todella mukava lukea.
Välillä olen tuumaillut, että onkohan tässä mitään järkeä. Onko ihan hassua esitellä omaa kotia, omia tekeleitä ja omasta mielestä ihastuttavia juttuja. Onneksi löytyy kuitenkin samanhenkisiä ihmisiä jakamaan näitä asioita. Tykkään laitella kotia kauniiksi, räpsäistä jostakin jutusta kuvan ja laittaa tänne, hetken päästä kun lapsiperheen arkiset sotkut ovat jo vallanneet kodin, niin onpahan täällä edes muisto kauneudesta :)
20 000 käynnin kunniaksi järjestän tämän blogin ensimmäisen
arvonnan. Jos haluat mukaan niin jätä viestiä kommenttilaatikkoon. Kaikkien tähän postaukseen kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan 1. adventtisunnuntaina 30.11.2008 jotakin jouluista itse tehtyä joulun odotukseen.