Jokin pöpö on nyt tarttunut minuun ja saanut kurkun kipeäksi ja nenän vuotamaan. Voisikohan se olla tuo kuvan Rhinovirus, ihan perusflunssapöpö. (Joulupukki toi kerran tuollaiset jättiläismikrobit, olen onnellinen ettemme saaneet mitään vakavampaa pöpöä. Sisko taisi saada Ebolan. Emme oikein tienneet mitä niillä tekisimme, mutta keksimme leikkiä niillä pöpönpiilotusta). Viikonloppuna ääni lähti niin kokonaan, että olen ollut alkuviikon hiljaisessa levossa. Mutta miten vaikeaa onkaan olla hiljaa... Asiaa olisi koko ajan. Oman vaikeutensa hiljaiseloon tuovat lapset. Nyt vasta huomaan kuinka usein lapsille on vastattava no-sanalla.Kuten esimerkiksi.:
Lapsi: "Äiti?"
Äiti: "No."
L: "Kun mä tänään.... Siis äiti arvaa mitä?"
Ä: "No."
L: " Siis kun mä leikin arvaa kenen kanssa?"
Ä: "No?"
L: "Siis leikin Pepin kanssa, niin arvaa mitä?"
Ä: "No?"
L: "Siis meillä oli tosi hauskaa."
Ä: "No, sepäs kiva."
Jotenkin lasten on ollut vaikea käsittää se, että olen vieressä ja katson kohti, korvaa tuon pienen sanan. Tai sen, että vaikka minä en puhu ja yritän esittää asian käsilläni, ei tarkoita sitä, etteivät he saisi puhua. Toisaalta onhan se vähän jännempää, mutta kommunikaatio oli eilen ainakin tuohon tapaa aika hidasta.
Eilen olin päivän kotona ihan yksin. En muista koska näin on viimeksi ollut, joten oli aika outoa. Olin ajatellut, että luen kirjaa, nukun päiväunet, haaveilen puutarhakansion äärellä ja teen käsitöitä. Mutta mitä teinkään, katselin televisiosta aamupäivän ohjelmia, haahuilin ympäriinsä ja ajattelin olla nykyaikainen ja perustin blogille facebooksivut. Ne löytyvät täältä. Ääni sai ainakin päivän aikana levätä, kunnes huomasin, että puhun itsekseni :).
Kolmiokäenkaali helppo säilyttää talven yli
23 tuntia sitten