
Viikonloppuna kävimme läheisillä syysmarkkinoilla. Markkinarinkelin ja metrilakun lisäksi löysin kangasta, josta voisi syntyä ensimmäiset Tilda-askarteluni. Minulla on Tilda-kirjoja jo jonkin verran, mutta vielä en ole ehtinut ommella yhtään hahmoa, mutta jospa nyt ennen joulua saisin jotakin aikaiseksi....

Samalla reissulla käväisin ostoksilla uudistuneen kukkakaupan sisustusosastolla ja yllätyin iloisesti. Löysin mukavaa lahjapaperia tuleville synttäreille, yhden lasikoristeen lisää kokoelmaani sekä lokerikon, jota olin katsellut jo jossakin nettikaupassa. Lokerikko on aika pieni ja se laitetaan talomme seinään vesipisteen viereen. Lokerikkoon sujautetaan harjat yms pienet vesiletkutarvikkeet maasta lojumasta.
Monessa blogissa on viime aikoina valiteltu ettei vielä alettaisi jouluhössötystä. Joulu on kuitenkin jo mielessäni. Kohta pitäisi kaivella vanhat joululehdet kaapista, postilaatikkoon tippuu pian ensimmäiset joululehdet, mielessä pyörii jo kaikenlaiset jouluaskartelut ja joululahjatkin olisi mukava saada hankittua ajoissa. Erityisen innolla odotan
Unelma-kirjakerhon Lämmin Joulu-kirjaa saapuvaksi ja ensimmäisiä lehtien joulukuvia: uusia ideoita, kauniita kuvia, inspiraation lähteitä. Tosi asia kuitenkin on, että jos jotakin aikoo lapsiperhearjen keskellä saada valmiiksi, olisi pian aloitettava. Ei sinne jouluun kuitenkaan enää niin pitkää aikaa ole.
jouluisaa tunnelmaa viime vuodelta