sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Jouluaatoksia

Sain sitten viikonlopuksi sentään siivottua, mutta verhoja en jaksanut vaihtaa tai muutakaan sellaista puuhailla. Pyhäinpäiväksi teimme imellettyä perunalaatikkoa ja se jotenkin epäonnistui, maistui ihan kamalalta. Aina se on tähän asti onnistunut, mutta ei nyt. No, päätetttin, että Itsenäisyyspäiväksi tehdään taas, jos sitten onnistuisi. Harjoitellaan, että joulunakin onnistuisi.

Joka vuosi pähkäilen, että milloin joulujuttuja voisi alkaa laitella esille? Ettei olisi liian aikaista, mutta sitten toisaalta, että ehtisi myös nauttia joulun odotuksesta. Olen joskus kertonutkin, että lapsuudessa joulukoristeet laitettiin vasta joulusiivouksen yhteydessä. No, jouluvaloja ja jotain koristeita oli jo aiemmin. Joulukuusi, tietyt joulukoristeet, joulumatot ja joululiinat toivat jouluntunteen, mutta sitten toisaalta ne olivat esillä pitkälle tammikuuhun, eikä sekään ole mielestäni kiva. Punaiset verhot ajattelin jo vaihtaa piankin, että ehdin niitä pitääkin. Kynttilöitä on jo polteltu paljon ja ne kuuluvatkin tähän pimeään aikaan. Jos joulukuussa sitten vasta laittaisin tontut ja muut selvästi jouluisemmat koristeet esille. Joulukuusi tuodaan meillä sisälle aatonaattona tai aatonaatonaattona. En osaa kuvitella, että se olisi esillä jo vaikka joulukuun alusta asti. Tärkeintä kai olisi, ettei jouluun ehtisi kyllästyä, ennen kuin on edes joulu. Mutta sellaista joulunodotusta ja jouluntunnetta kuin lapsena, me aikuiset emme taida enää saada?


Milloin teillä laitetaan ensimmäiset joulukoristeet tai aloitetaan kodin sisustaminen jouluisaksi?

9 kommenttia:

  1. Jouluvalot laitettiin juts, muuta ei vielä.

    VastaaPoista
  2. Pikku hiljaa joulu alkaa hiipiiä näin Pyhäinpäivän jälkeen. Mulla on tapana laittaa valot (joita en tosin miellä jouluvaloiksi) ikkunaan näihin aikoihin ja lisätä kynttilöiden määrää, jotta saadaan valoa pimeyteen. Ja jos ulkona olis lunta koristelisin varmaan sisääntuloakin ainankin havuilla, nyt siellä on vain lyhtyjä. Viimeistään ekana adventtina on sitten koristelaatikko esillä ja suurin osa koristeista tulee silloin esille. Ja piparitkin yleensä silloin leivottuna... (ne ei maistu meille joulunpyhinä, joten me nautitaan niistä ennen h-hetkeä). Kuusi koristeineen vasta aattona tai aatonaattona, vaikka pikkukuusia taitaa tulla sisään aikaisemminkin...

    Tykkään joulusta ja sen koristeista. Siitä syystä tykkään pitää ne esillä aika aikaisin ja postan ne loppiaisena. Joulukuussa on sitten aikaa kaikelle muulle kivalle jouluun liityvälle, kun ei tarvii koristeluja enää pohtia.

    Tähän on varmaan jokaisella omanlaisensa vastaus, mutta näin meillä.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Kynttilöitä poltan iltaisin jo syksyllä. Jouluvalot (siis kaksi kynttelikköä) laitan ikkunoille ekana adventtina, tämä on jo pitkäaikainen perinne.

    Pitkään laitoin joulukoristeet paikoilleen vasta joulunalusviikolla siivouksen jälkeen, mutta silloin ei niistä nauttimiseen jäänyt paljon aikaa, kun vietin joulun poissa kotoa.

    Nykyisin aloitan joulukoristeiden laiton jo adventista. Pieni tekokuusi saa myös koristaa kämppää ajoissa.

    VastaaPoista
  4. Moikka! Me laitettiin jo ekat tunnelmavalot, sanon niitä tunnelmavaloiksi ku jouluvalot kuulostaa jotenkin liian jouluiselta marraskuun alussa :) Pikkuhiljaa sit enemmän valoja ja ulos myös. Joulukoristukset laitetaan sitten vasta joulukuun puolella.

    Viime vuonna paistettiin kinkku heti kun niitä tuli kauppoihin ja tuli niin joulufiilis siitä! Pitihän se uutta leivinuunia testata jo ennen joulua ;)

    VastaaPoista
  5. Varsinainen joulun koristaminen tapahtuu ihan viime metreillä ennen aattoa. Mutta kynttilöitä ei tietenkään lasketa joulusteluksi. Valosarjojakin laitan mielellään piristämään synkkyyttä. Muutamana viime vuonna olen huomannut lipsuvani myös pikkuisen koristelun puoleen jo joulukuun alussa. Esimerkiksi valkea, hopeiset ja lasiset (värittömät) koristeet ovat jostain hiipineet esille.

    Pientä jouluista arvontaa on muuten meneillään juuri blogissani. Tervetuloa mukaan, jos pidät joulun punaisesta!

    VastaaPoista
  6. Mä olen ennen ollut kauhean "ehdoton" esim. siinä, että joulukuusi tuodaan sisälle aatonaattona ja koristellaan vasta aattoaamuna. ja muutenkin hyvin hyvin vähän tuonut joulua koristeiden muodossa sisälle. VAIKKA olenkin jouluihminen henkeen ja vereen.
    Mutta nyt viime vuosina olen miettinyt, että kun se itse j o u l u on kuitenkin niin lyhyt aika, että miksei siitä nauttisi vähän pidempäänkin, joten kyllä se joulu alkaa meille hiipiä pikkuhiljaa marraskuussa, ajatuksiin jo lokakuun lopulla. ;) Mutta ihan "joulujoulua" laitetaan esille kyllä vasta joulukuussa.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin lapsuuskodissa joulukoristeet laitettiin esille vasta muutamaa päivää ennen joulua, joulusiivousten jälkeen.

    Omassa kodissani, varsinkin viime vuosina, olen aloittanut paljon aiemmin. Nyt jo muutamia pikkuisia nissejä istuu olkkarissa ja valoja on jo laitettu iltoja valaisemaan:)

    VastaaPoista
  8. Heippa Olivia!

    Koristeet jää kyllä ihan sinne aaton tuntumaan, mutta niitä ulkovaloja yms. oon laittanut jo nyt pikkaisen:) Pikkuhiljaa lisäillen...ihana tuo kuva, herkkä.

    VastaaPoista
  9. Meillä alkoi pikku hiljaa tänään! Itse olen sellainen, että aaton jälkeen tuntuu että koko joulu on ohi. Joulupäivänä se vielä on, mutta sitten jostain syytä alkaa joulujutut tökkimään..siksi aloitan vuosi vuodelta jo aiemmin :) kohta varmaan kuusikin tuodaan jo lokakuussa, hih.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥