lauantai 31. heinäkuuta 2010

Elokuuta

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen alkaa lähentyä loppuaan. Nyt työntekoon jo alkaa tottua, alku loman jälkeen oli niiiiiin kankeaa. Lapsilla alkoi tänään päivähoito ja pieninkin jäi tosi reippaana hoitoon. Ihan yllätyin, olisikohan meille kasvanut kesäloman aikana iso poika.

Lupailin kuvia Ranskasta ja laittelen niitä nyt vihdoinkin ja jatkoa seuraa myöhemmin.

Ranskaan matkustaminen on aina ollut haaveenamme. Siskoni perheineen oli suunnitellut sinne tänä kesänä matkaa ja niin innostuimme keväällä yhteisestä reissusta. Päätimme lentää Nizzaan ja vuokrata asunnon siitä läheltä. Matkan pituudeksi mietimme vähän yli viikkoa ja jotta saimme suorat lennot, matkasta tuli yhdentoista päivän pituinen. Monen monta iltaa ja yötä etsimme sopivaa asuntoa eri vuokraussivujen kautta, jännäsimme lentojen hintoja ja tuhkapilviä. Meitä oli lähdössä neljä aikuista ja neljä lasta, joten ihan pieneen asuntoon emme mahtuisi. Monet ihanat paikat olivat keväällä jo varattuja, olimme niin myöhään liikkeellä, mutta löysimme kivan talon Cagnes-sur-Meristä, Nizzan läheltä, jonka vuokrasimme. Kävi kuitenkin niin, että putkiongelmien takia taloon ei sitten päässytkään ja tilalle meille tarjottiin toista paikkaa samalta alueelta. Käytännössä asunto oli otettava, koska lennotkin oli jo varattu.

Asunto osoittautui kuitenkin loistavaksi. Paikka oli vanha luostari, jossa oli kahdessa kerroksessa olohuone, kolme makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta. Keittiö oli eri rakennuksessa ja piha oli muurien ympäröimä ja näin ollen turvallinen lapsille ja suojaisa autoille, jotka vuokrasimme myöhemmin. Täällä yövyimme ensimmäiset kuusi yötä.


Talo sijaitsi Cagnes-sur-Merin vanhassa osassa, Haut-de-Cagnesissa, mäellä, jonne oli aika kiipeäminen. Alueella kulki ilmainen pikkubussi, jonka kyytiin hyppäsimme usein, jos vain kaikkine rattainemme mahduimme.


Paikka oli viehättävä, kapeita kujia ja kauniita holvattuja aukkoja.


Haut-de-Cagnesia hallitsee vanha linna, Château Grimaldi.


Cagnes-sur-Merin ranta oli pientä kiveä. Pienimmät pelkäsivät aaltoja, mutta isommista oli mukava istuskella rannalla vastaanottamassa aaltoja. Ranta syveni nopeasti ja ei siksi ollut mitenkään lapsiystävällinen. Ensin vierastin ajatusta kivirannoista, mutta ne osoittautuivat tosi kivoiksi, varsinkin kun sitä hiekkaa ei lasten kanssa ollut joka puolella.

Matkakertomus jatkuu taas pian!


Blogin kävijalaskuri raksuttaa kohta huikeita pyöreitä tasalukuja ja sitten pistetään pystyyn arvonta.

Nähdään taas!

torstai 22. heinäkuuta 2010

Lomalla

Olemme lomailleet koko heinäkuun ja blogi on ollut taas ihan unohduksissa... Mukavaa että olette kuitenkin käyneet täällä kurkkimassa, ainakin kävijämääristä päätellen. Viime kesänä istuttamani pionit kukkivat alkukuusta. Tuoksu oli valloittava, vaikka kukkia ei montaa vielä ollutkaan. Aamulla oli ihanaa kipittää postia hakemaan ja samalla käydä nuuhkaisemassa pionin kukkia.

Pionit jäivät vielä kukkimaan kun suuntasimme meidän perheen ensimmäiselle pidemmälle lomamatkalle Ranskaan, josta palasimme viime viikolla. Matkasta kuvia aivan varmasti seuraavissa postauksissa, niin ihanaa siellä oli! Kuumuus oli välillä liikaa, mutta kuuma oli Suomessakin ja kuumat säät tuntuvat vielä jatkuvan.

Nautitaan Suomen kesäpäivistä,
palailen Ranskan kuvin lähipäivinä!

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kanapasta

Kuinkahan monessa lapsiperheessä aikuiset herkuttelevat lasten mentyä nukkumaan? Veikkaan, että aika monessa ja niin meilläkin. Välillä syömme vain kevyen päivällisen tai jätämme sen kokonaan väliin ja teemme vähän parempaa ruokaa illalla kun saamme syödä ihan rauhassa lasten nukahdettua.


Nyt olemme rakastuneet Arlan paprika-chili ranskankermaan. Sillä saa helposti tehtyä mukavan tulisen pastakastikkeen. Kastikkeeseen marinoimme kanan tällä kertaa näillä mausteilla:

Pannulle ensin pieneksi hakattua punasipulia, marinoidut kanasuikaleet ja lopuksi ranskankerma ja sitten vähän keitellään. Kastike kaadetaan juuri keitetyn tuorepastan päälle ja päälle vielä tuoretta parmesaania, tuoretta oreganoa ja lisäksi maalaisleipää ja lasi punaviiniä. Nam!

Tällä kertaa tällainen ruokapostaus.
Terveisin,

torstai 1. heinäkuuta 2010

Juhannuskuvia vielä

Juhannustunnelmia vielä. Vietimme juhannusta perinteisesti kotona ja meille kokoontui sisariani perheineen. Mukavaa yhdessä oloa, saunomista, grillailua, mahat täyteen syömistä, koivun tuoksua, loikoilua, kukkien keräilyä ja pelailua. Tarjolla oli erilaisia salaatteja ja itse tehtyä focacciaa, grillissä kanaa, nautaa, makkaraa ja maissia, taivaallista valkosipulivoita ja jälkkäriksi mansikoita ja jäätelöä. Nam!

Olipas leppoisa juhannus!


keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Pihalla

Minusta on ihana iltaisin käyskennellä puutarhassa, ihailla kukkivia kasveja, tuoksutella ja nyppäistä pari rikkaruohoa sieltä täältä. Katselen ja ihmettelen, kyykistelen ja tutkiskelen maasta nousevia istutuksia. Kaikki on niin uutta, viime vuodesta kasvit ovat taas kasvaneet. Iltaisin pihalla on oma tunnelmansa. Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten helteisen päivän lämpimänä iltana. Tulisipa kesäiset ilmat pian takaisin...


keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Pihaprojekteja

Pihalla riittää puuhasteltavaa, vielä pitkäksi aikaa... Pitäisi tehdä sitä sun tätä, mutta kaikki aikanaan ja ajallaan. Ideoitakin on päässä paljon... Vähitellen opetellaan ja kokeillaan. Sellaista kai se puutarhanhoito. Ja ihaillaan ja ollaan onnellisia niistä pihan onnistuneista kohdista ja yritetään olla huomaamatta rikkaruohot sun muut epäkohdat.


Tykkään näistä rautalankaötököistä pihalla. Tämän tein keväällä kansalaisopiston kurssia varten. Autotallissa vielä kasa rautalankaa sadepäivien varalle.


Perennojen keskelle tein tiilistä polun. Polun päähän pitäisi keksiä vielä joku juttu, patsas tai jotain.


Rönsyleimu ja Sammalleimut kukkivat kauniina väriläiskinä. Viime syksynä istutin etualan Turkestanin maksaruohon ja Hopeahärkki on levinnyt parissa vuodessa kovasti.


Viime syksynä istutin ekaa kertaa myös tulppaaneja ja tänä keväänä ne ovat ilahduttaneet minua kovasti kukinnallaan. Ensi syksynä täytyy laittaa lisää! Jostakin syystä krookukset eivät tehneet kuin lehtiä, mikähän tähän syynä, osaisiko joku kertoa?


Tässä sitten se koivuprojektini. Ostin halvan portin ja koristelin sitä koivunoksilla. Vähän kaari vinksattaa toiseen suuntaan kun ei ollut kovinkaan tukeva eli katsotaan kuinka kauan kestää... Noihin ruukkuihin on tarkoitus laittaa kasvamaan tuoksuhernettä, jos ne sitten kiipeilisi porttia pitkin ylös.



Ja lapset ovat nauttineet nurmikosta.

Multasormin,

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kohta on kesä...

Ihanaa kun on saapunut kevät ja kohta on kesä! Blogi on ollut ihan unohduksissa, sillä ei vaan ole ollut aikaa... Meillä on sairasteltu, tervehdytty ja taas sairasteltu, on nautittu kesäisistä ilmoista, istutettu pihalle kasveja, pesty ikkunoita, ihmetelty ja ihasteltu maasta nousevia kasveja, puhalleltu saippuakuplia ja opeteltu pyörittämään hulahulavannetta. Ollaan tehty pyöräretkiä ja suunniteltu kesän matkaa, haaveiltu ja suunniteltu, järjestelty erinäisiä asioita, pakattu, muutettu ja taas pakattu, ei kuitenkaan omia tavaroita ja käyty töissä. On syöty kesän ensimmäiset irtojäätelöt, herkuteltu muurinpohjaletuilla ja hätistelty rusakoita pois pihalta. Olen ommellut ja tehnyt juttuja rautalangasta ja koivunoksista, niistä kuvia kun muistan vain ottaa... Nyt ilahduttavat omalta pihalta kerätyt kielot ja tulppaanit.


Lämpimiä päiviä odotellen,