Meillä juhlittiin Halloweenia ensimmäistä kertaa. Koti on koristeltu kynttilöin, valoin ja lepakoin,
lauantai 31. lokakuuta 2009
Happy Halloween!
torstai 29. lokakuuta 2009
Tunnustus ja tiskirättejä...
Sain Mialta tämän tunnustuksen, kiitos!

Tällä kertaa en laita tunnustusta eteenpäin. Aika moni tämän on varmasti saanutkin ja en jaksa käydä läpi ja etsiä blogia, joka tätä ei olisi saanut. Laiskimus....
Meillä alettiin käyttää vähän aikaa sitten näitä Kiertin bambuisia tiskirättejä. Onko kenelläkään kokemusta näistä? Ovat mielestäni kauniita ja toivoakseni aika kestäviä. Meillä tiskirättiä tarvitaan vähän liiankin usein ja koska rättejä meni usein roskikseen niin ajattelin että jos nämä kestäisivät meillä hiukan pidempään. En tiedä vielä miltä nämä näyttävät pesukoneessa käynnin jälkeen, mutta tavalliset eivät oikein miellyttäneet silmää...

Tunnustuksen säännöt kuuluvat näin:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti
Näkö-
Maku-
Haju-
Kuulo-
Näkö-
Minulla on ollut lasit jo ala-asteelta asti. Ilman laseja näen aika huonosti ja joskus myös toivoin silmien korjausleikkausta. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä että lasit tuovat ilmettä, joskin ovat usein tiellä, huurtuvat yms. Mutta siis näön menettäminen olisi ihan kamalaa... On ihanaa kun näkee kaiken kauniin.
Maku-
Rakastan syömistä! Hyvä ruoka ja viini, suklaa, karkit, leivonnaiset..... nam!
Haju-
Kesäinen aamu, joulukuusi, vastapaistettu pulla, vauvan tuoksu, aamukahvi, saunan lämmitys... Tuoksut ovat tärkeitä ja säilövät sisällään paljon muistoja.
Kuulo-
Kurkien ääntely, lapsen puhe ja nauru, portaan narahdus, takan ritinä...
Tunto-Halit ja pusut, toisen kosketus. Mikä voisi olla tärkeämpää?
Tällä kertaa en laita tunnustusta eteenpäin. Aika moni tämän on varmasti saanutkin ja en jaksa käydä läpi ja etsiä blogia, joka tätä ei olisi saanut. Laiskimus....
Meillä alettiin käyttää vähän aikaa sitten näitä Kiertin bambuisia tiskirättejä. Onko kenelläkään kokemusta näistä? Ovat mielestäni kauniita ja toivoakseni aika kestäviä. Meillä tiskirättiä tarvitaan vähän liiankin usein ja koska rättejä meni usein roskikseen niin ajattelin että jos nämä kestäisivät meillä hiukan pidempään. En tiedä vielä miltä nämä näyttävät pesukoneessa käynnin jälkeen, mutta tavalliset eivät oikein miellyttäneet silmää...
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Synttärijuhlaa ja joulun tuntua
Sunnuntaina esikoinen täytti neljä vuotta. Meidän pieni iso tyttö... Synttärijuhlia vietettiin isolla joukolla, vilinää ja vilskettä siis riitti. Tarjolla oli suolaisia piirakoita, aurajuustosarvia, mutakakkua kera limepassionkermavaahdon, täytekakkua, prinsessapipareita, suolatikkuja ja vaahtokarkkeja. Esikoinen osallistui ensimmäistä kertaa itse kakun koristeluun ja hyvin onnistui.

Ja jos kohta oppisi jo sen, että ennen synttäreitä on turha siivota kauhean tarkasti kun niitä murusia tulee kuitenkin ihan hirveästi...
Maanantaina tulikin sitten kunnolla lunta. Ja voi sitä riemua! Suksia ja pulkkia ei vielä kaivettu esiin, mutta kaikkea muuta kyllä. Jo viime viikolla meillä satoi hiukan lunta ja silloin ei esikoinen meinannut pystyä katsomaan aamun lastenohjelmiakaan kun piti vahtia ettei lumi vaan sula.

Ja tämän lumimäärän jälkeen tulikin sitten ihan jouluinen olo. Niin käy kyllä aina kun lunta tulee ensimmäisen kerran. Jouluoloa lisäsi vielä se, että aamun lastenohjelmissa tuli joulujakso ja joululaulut jäi soimaan päähän, tilaamani Mailegin tontut saapuivat ja puuhastelin työn alla olevan joulukalenteritontun parissa. Marraskuuta kyllä odottelen kovasti, että pääsen vaihtamaan vähitellen vähän jouluisempaa ilmettä kotiin, lämmittelemään glögiä, paistamaan torttuja....

torstai 8. lokakuuta 2009
Lyhty
Aamut ovat olleet viime aikoina kylmiä ja sääkin viime päivinä tosi myrskyisää. Esikoinen totesi, että "puut tanssii", kun ajelimme kotiin mummolasta ja katselimme huojuvia koivuja. Tänään veimme vihdoin kesäkalusteita sisälle ja laitoimme pihaa vähitellen sellaiseen kuntoon, että talvi saa tulla.
Nyt on iltaisin ihana polttaa kynttilöitä. Tämän lyhdyn ostin eilen ja se löysi paikkansa takan vierestä. Enää pitää odotella seuraavia PartyLitekutsuja, että pääsisi ostelemaan lisää mausteisia tunnelmakynttilöitä kesäisten raikkaiden tuoksujen tilalle.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Uusi viikko jo puolessa
Viime viikonloppuna juhlimme mummoni 80v-syntymäpäiviä. Tämän voileipäkakun tein juhliin tarjottavaksi. Kaikenlaista herkkua olikin tarjolla kun tarjottavien tekoa oli vähän jaettu eri ihmisille. Minulla on vielä kaksi mummoa elossa ja harmillisen vähän heidän luonaan ehtii käymään, vaikka asuvat ihan lähellä. Heillä on sellaista tietoa, jota haluaisi säilyttää tuleville sukupolville. On mielenkiintoista kuulla millaista oli ennen, muistoja Karjalasta, mummon nuoruudesta tai äitini lapsuudesta. On oikeasti myös käsittämätöntä kuinka mummoni elämän aikana maailma on muuttunut. Voikohan se muuttua yhtä paljon minun elämäni aikana?

Ulkona olisi vielä pihahommia vaikka kuinka paljon. Haalin uusia istutettavia alennusmyynneistä ja nyt tuntuu ettei ole aikaa miettiä niille sopivaa paikkaa tai istuttaa niitä... Kanervia laitoin tuomaan vähän väriä pihalle. Korit ovat uusia hankintoja parin viikon takaiselta pääkaupunkiseudun kyläilyltä kun käväisimme Koiramäen pajutallilla.

Syksyn myötä myös illat ovat täyttyneet ohjelmalla. Tänä syksynä vedän muutamia kansalaisopiston kursseja, joihin menee kaksi iltaa viikossa. Kahtena iltana on lapsosten muskarit ja itsekin ilmoittauduin ompelemaan. Viime viikolla olin ekaa kertaa ja olipas ihanaa ommella kun kukaan ei häirinnyt, aika kului siivillä ja apukin oli lähellä. Valmiita töitä esittelen sitten täällä kun saan jotain valmiiksi.

maanantai 31. elokuuta 2009
Syksyä
Huomenna on jo syyskuu. Kesä on mennyt todellatodella nopeasti. Minulle on ollut taas totuttelua alkaa käyttämään sukkia, kulkisin niin paljon mieluummin paljain jaloin ja sandaaleissa. Viime viikolla kaiveltiin jo varaston kätköjä, mietittiin mitä vaatteita lapsille tarvitsee hankkia syksyksi ja talveksi, soviteltiin pipoja, myssyjä ja haalareita. Pikkuveli saa tällä kertaa kulkea talven isosiskon vanhassa haalarissa, vaikka onkin hiukan punasävytteinen ja isosiskolle mahtuu vielä vanha haalari. Olen tottunut ostamaan haalarit kotikutsuilta ja sinne olen taas huomenna suuntaamassa, ainakin hanskatäydennyksiä tekemään.
Kesäkukatkin ovat jo aika raasun näköisiä, niinpä tänään kävin ostelemassa hiukan terassin kaunistusta. Tuli heti ihan syksyinen olo.

Näistä maksaruohoista tykkään tosi paljon. Ovat kauniita koko kesän ja kohta kauniin punaisia.

Tämä omenakuva on viime vuodelta vaarin pihalta. Nyt näyttää omenasato jäävän laihaksi, puissa on vain muutamia omenia.

Viikonloppuna kiertelimme Loviisan Wanhassa wara parempi -tapahtumassa. Vanhat talot ovat niin tunnelmallisia ja ihania.... Lapset olivat mukana, joten tuli kierreltyä paljon myös talojen pihoja. Ja voi, miten ihania puutarhoja olikaan! Samanlaisen tunnelman kun saisi joskus vielä uuteenkin pihaan...

maanantai 24. elokuuta 2009
Elokuuta
ja käväisty lasten kanssa Tukholmassa.
Tukholmasta ostin nämä pienet kupit ja lautaset. Ne tulevat sitten joskus leikkimökkiin, kun saamme sellaisen tuohon pihallemme.
Kirpputoreiltakin olen tehnyt pitkästä aikaa löytöjä. Löysin tämän pienen Arabian kynttilänjalan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)