maanantai 11. kesäkuuta 2012

Lomailtu

Aurinkoinen tervehdys Mallorcan lämmöstä! Viikko lomailtiin ja aika meni tosi nopeasti. Säät suosi ja auringosta saimme nauttia oikein kunnolla. Viikonloppuna tulimme takaisin ja nyt on jo yksi työpäivä takana muiden perheenjäsenten lomaillessa vielä. Onneksi oma pidempi loma vielä edessä. Laittelen lomakuvia vielä lisää kunhan saan kahlattua tuon kuvamäärän läpi... Jaksattehan niitä kai katsella?

Aurinkoisia päiviä Suomeenkin odotellen,
Olivia

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pihalla

Neljän päivän vapaa meni nopeasti ja mukavasti. Tuntuu, että olisi ollut pidemmälläkin vapaalla. Vieraiden kestityksen lomassa olemme ehtineet tehdä hieman puutarhatöitäkin. Tänään on nautittu aivan mahtavasta ilmasta! On niiiiiin ihanaa kun kaikkialla alkaa vihertää. Illan päätteeksi kierros pihalla.

Herttavuorenkilpi kukkii
Tulppaanit kukkivat
Kiiminginangervo Martti vihertää
Kiinanpioni Alexander Flemingin nuppu
Tuivio

Takapihalla kukkivat punaiset tulppaanit, näitä täytyy saada tänne lisää
Pikkutalvio aloittaa kukintaa
Tuivion ja kiven yhdistelmä on niin kaunis
Turkestaninmaksaruohon lehtikerät ovat kauniita
Lamoherukka leviää vähitellen vaikka alla katekangas ja kerros katetta
 
 
Kääpiövuorimäntyjä, taustalla Kartiovalkokuusi ja edessä vielä joku aivan pieni kataja, Laakakataja?
Suikeroalpi leviää koivun alla, Kielon kukintaa odotellaan innolla
Huomenna puuhastellaan taas puutarhassa!
Mukavaa viikkoa,

lauantai 12. toukokuuta 2012

Hyvää Äitienpäivää!



Kevät on mennyt vauhdilla ja blogipäivitykset ovat taas jääneet... Ulkotöitä on tehty ahkerasti ja kevään edistymistä on ollut mukava seurailla. Nyt on taas huisin kylmää, mutta lämpiminä iltoina ei pihatöitä olisi millään malttanut lopettaa.Lapsetkin viihtyvät pihalla pyöräillen, leikkimökissä leikkien ja ötököitä tutkien.


Ihanaa kun ulkona vihertää jo niin kovasti. Ihan pian on kesä!

Terkuin,

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Huhuu!

Viime viikonloppuna meillä vietettiin 4-vuotissyntymäpäiviä. Poika halusi juhlateemaksi kummitusjuhlat ja sillä teemalla meillä sitten juhlittiin.

Tarjolla oli  homeisia kierteitä (aurajuustokierteet), sormenpätkiä (prinssinakit), kummituksen papanoita (lihapullat) ja lohikäärmepiirakkaa (lohipiirakka). Kakku oli kummituksen muotoinen (sisällä salmiakkisuklaalla maustettua kermaa ja appelsiinihilloa) ja suut sai makeiksi myös mutamuffineilla ja tuulihattuörkeillä. Nuo Pirkan tuulihatut ovat meillä muuten usein vierasvarana, niin hyviä ovat.


Eteinen koristeltiin pelottavaksi kummitusluolaksi. Leikkelin jätesäkeistä verkkoa oviaukkoihin ja revin lakanasta pölyseittiä. Tunnelmavaloa toivat ledikynttilät ja -valot sekä laivareissuilta säästetyt vilkkuvat jääpalat lasipurkissa. Seinälle kaivoimme halloween-tavaroista lepakoita ja isompi piirteli pelottavan kummituksen. Tulostin täältä seinälle luurangon ja hiiret on tulostettu Martha Stewartin sivuilta. Nyt koristeet ja jätesäkkiverkot laitettiin talteen odottamaan seuraavaa halloweenia.


Millähän teemalla sitä juhlitaan sitten ensi vuonna?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Pilkkuja

Meidän kellastunut mäntypöytämme kaipaa ehdottomasti kaunistuksekseen pöytäliinaa, mutta kankainen ei lasten kanssa ole kovinkaan käytännöllinen. Pöydällä myös askarrellaan ja piirrellään tosi ahkerasti. Tilasin Tilpehööristä ihanan pilkullisen vahankankaan. Kangas on aika ohut, mutta hinta oli mielestäni edullinen. Lapsia vannotin pitämään alustaa kun liimailevat tai piirtelevät tusseilla. Jonkinlaiset tabletit voisin hankkia vielä kun syövät, ketsuppi kun sattuu olemaan lasten mielimauste ja se ei vahakankaasta lähde millään pois.


Uusi kaappikin näkyy tässä kuvassa. Se sain meiltä uuden kodin kun ei sopinut enää ystäväni uuden kodin tyyliin. Mielestäni niin ihana! Vaihdoin keväisemmät verhotkin, mutta ajattelin seuraavaksi hankkia ikkunoihin pellavan väriset verhot. Ruutua ja erilaisia kuvioita voisi sittten olla tyynyissä.


Ikeasta ostin sohvalle näitä Emmie land- tyynyjä pari kappaletta. Tuli tosi kiva yhdistettynä siniseen ruutukuosiin. Nyt vielä Ektorpissakin valkoiset päälliset vähän aikaa, kesäksi voisi vaihtaa sitten taas raidalliset.

Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Ikävä kevättä...



 ... ja ikävä kesää. On aina niin käsittämätöntä kuinka kaiken tämän lumimäärän jälkeen voi tulla näin vihreää.



Toivottavasti ennusteet pitäisivät paikkansa ja lämpimät ilmat ja kevät jo saapuisivat.

Mukavaa lauantaita!
 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Talviloman loppu

Lomailimme koko perhe tämän viikon ja, niin kuin lomilla on yleensä tapana, viikko meni tosi nopeasti.

Talvilomalla...
... hiihdimme lähipellolla
... kävimme laskemassa pulkkamäessä
... ostimme vohveliraudan ja paistoimme vohveleita pariinkin kertaan
... kyläilimme
... sain valmiiksi yhden käsityön ja aloitin kaksi uutta
... kävimme uimassa
... herkuttelimme
... hassuttelimme
... opimme Risto Räppääjä ja Viileä Venla- elokuvan laulujen sanat ulkoa
... nautimme keväisestä auringon paisteesta
... teimme jännittävän  nuotioretken
... rakensimme pahvilaatikkoauton
... teimme majoja
... sain vihdoin lasiovellisen kaapin astioille
... vanhan pulpetin maalaus edistyi
... kokosimme Ikea-kalusteita
... nukuimme päiväunia
... siivosimme kaappeja
... lomailimme

Tänään oli mahtavan aurinkoinen keli. Aamulla lasten kanssa pulkkailimme ja laskimme mäkeä takapihan kantavilla hangilla. Lapsia hanki kesti hyvin, mutta minua hiukan huonommin... Olisi ihanaa jos vielä tulisi sellaisia lapsuuden hankikantokelejä ja voisi tehdä kävelyretkiä hankia pitkin.

Ihanaa kun tulee kevät!