perjantai 8. helmikuuta 2008

Komeron kätköissä

Kun rakensimme taloamme moni asia, joka on totuttu tekemään yleensä tietyllä tavalla, ärsytti minua. Yksi tällaisistä asioista oli sähkökaappi. Se oli piirretty sijaitsemaan eteisen tuntumaan, keittiön puolelle pitkälle seinälle. Tähän kohtaan olin suunnitellut koukkuja ihanille tavaroille, ruututapettia ja sähkökaappi ei todellakaan olisi ollut kaunis näky tuossa kohtaa. Koska meille ei ollut tulossa erillistä teknistä tilaa, se oli "paras" paikka sähkökaapille. Sähkökaapit vain sattuvat olemaan todella rumia hökötyksiä. Ensin ajattelin, että upottaisimme paksun sähkökaapin seinän sisään ja tapetoisin tai maalaisin sähkökaapin oven. Sitten sain idean! Meille oli tulossa työhuoneeseen vanhantyyliset kiinteät kaapit, joihin kunnostaisimme vanhat ovet. Näitä ovia oli vielä jäljellä ja niinpä keksin piilottaa sähkökaapin tällaisen oven taakse. Nyt näyttää siltä kuin keittiössämme olisi vanha komero, mutta se kätkeekin sisäänsä sähkökaapin sekä muita "teknisiä virittimiä".

Ovessa olevan koivukranssin tein jo rakennusaikana, eli siitä on jo aikaa... Sammalsydänkin alkaa olla jo aika kulahtanut, se olisi aika jo ainakin vaihtaa uuteen.

torstai 7. helmikuuta 2008

Ostoksia

Viime viikonloppua vietimme Helsingissä lähinnä ystäviä ja sukulaisia tavaten. Kauppoihin emme juurikaan ehtineet, mutta poikkesimme sentää Ikeassa sekä Koiramäen Pajutallilla.
Ikeasta ostin kangasta uuden tulokkaan pinnasängyn suojaan, lipaston pikkuisille vaatteille, esikoiselle peiton yms tarpeellista sekä paljon laseja. Pajutallilta löytyi edullisesti koreja sekä tuo pieni jalallinen lasivati. Koiramäen Pajutalli on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, varsinkin kesällä!

tiistai 5. helmikuuta 2008

Liukasta laskiaista!

Teimme laskiaispullia jo viime viikolla. Tytär toimi innokkaana pikkuapurina leipomisessa. Pullat maistuivat herkullisilta!



Kuvan kahvikuppi on mielikahvikuppini ja noita minulla onkin sitten jo kolme kappaletta. Aloitin erilaisten keltaisten Arabian kahvikuppien keräilyn sisareni innoittamana neljä-viisi vuotta sitten. Hän keräsi enimmäkseen sinisiä ja ostin hänelle niitä aina kuin näin sopivan edulliseen hintaan. Ihastuin sitten itsekin kuppeihin ja päätin alkaa keräilemään keltaisen värisiä. Nyt hinnat ovat nousseet jo niin korkealle, etten useinkaan enää ole uusia kahvikuppeja ostanut, mutta aloittaessani keräilyä kuppeja saattoi saada hyvinkin edullisesti. Itselläni on kahvikuppeja jo parisenkymmentä ja juhliin lainailemme kuppeja sisareni kanssa aina puolin ja toisin. Juhlissa meillä juodaan siis kahvia aina eriparikupeista!

torstai 31. tammikuuta 2008

Punaista

Vaikka joulu oli ja meni, niin meillä on edelleen vielä paljon punaista. Mielestäni se antaa kivan kodikkaan tunnelman. Jouluksi kotimme pukeutuu punabeigeen asuun ja kevään kuluessa siirtyy taas vähitellen sinibeigeen. Ihailen kyllä vaaleita koteja, mutta jotenkin en osaa sellaista tehdä meille.


Viitisen vuotta sitten verhoututimme kaksi vanhaa nojatuolia punaiseksi ja yhden beigeksi. Tuota punaista väriä olen välillä katunut. Punaisena kautena se tuntuu sopivalta, mutta sinivaaleaan sisustukseen se ei tunnu sopivan millään... Silloin olohuoneeseen on aina laitettava jotakin tekstiiliä, jossa myös punaista joukossa, jotta tuolit kuuluisivat edes jotenkin joukkoon. Ehkä joskus verhoilemme tuolit uudelleen tai teetän tuoleihin vaaleat huput...


Pidän tuoleista kuitenkin hurjasti. Punaiset tuolit ovat mieheni mummolan vintiltä ja vaalea tuoli on taas kotoani. Pidän vanhoista huonekaluista ja siitä, että niillä on takanaan elämää ja tarinoita, mutta koska kaikkea ihanaa vanhaa ei voi saada heti, löytyy meiltä myös paljon Ikea-kalusteita...

Tässä tuolit vielä ennen kunnostusta.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Löylyissä




Olemme aika ahkeria saunojia ja siksi päädyimme tylsästi ainavalmiiseen sähkökiukaaseen. Olen kuitenkin aina haaveillut puukiukaasta, onhan sen lämmitysprosessi kaikkine tuoksuineen ihanan tunnelmallista. Edelleen haaveilen siitä, että pihallamme olisi joskus sauna, jonne voisi kulkea pihapolkua pitkin kesäiltoina tai jouluaaton hämärässä. Saunan piipusta nouseva savun tuoksu luo sen ainoan oikean lauantai-illan tunnelman. Saunaan halusinkin edes ripauksen tätä tunnelmaa, hämyä, savua ja tervan tuoksua.

torstai 17. tammikuuta 2008

Minua on muistettu...

Oli lämmittävää saada Mintsumarialta ihka ensimmäinen blogitunnustus. Kiitokset siitä! Olen aivan otettu!


Säännöt: "Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."

Käännös: "Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."

Haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille, joita olen mm. seuraillut tässä viime aikoina. Nämä ja kaikki muut ahkerasti lukemani blogit ovat "syypäitä" siihen, että minunkin teki mieli tämä mukaansatempaava harrastus aloittaa.

Iloa minun päivääni tuovat:
Little Thimble
Niinan unelmia
...Maijanblogi...
Kesäkumpu
Vintage living
Neiti Nimettömän aarreaitta
Piparipurkki
pitsinauhaa
..LEINOLA..
Vanhan Talon Asukkaat

tiistai 15. tammikuuta 2008

Ruutua, raitaa, pellavaa....

Rakensimme kotiamme pitkään ja hartaasti. Varmaankin siitä johtuen kaikki ei ole vieläkään ihan valmista, mutta vähitellen... Pää tursuaa uusia ideoita, jos vain olisi aikaa ja rahaa niitä toteuttaa... Rakensimme uuden kodin, johon halusin myös vanhaa tunnelmaa. Sisustusviidakossa puikkelehtiessa tuli eteen paljon kaikkea ihanaa. Jopa modernit kodit näyttivät kivoilta ja oli vaikeaa pitää mielessä mitä todella haluaa kotiinsa. Vähitellen linja kuitenkin selkiytyi, olinhan aina pitänyt vanhoista huonekaluista ja maalaistyylistä (onneksi myös mieheni pitää samanlaisesta sisustuksesta....). Suurena apuna oli lehdistä leikkaamani ideakuvat, jotka muistuttivat linjasta, jossa tulisi pysyä. Rakentamisen keskellä sisustusmantrakseni nousi "Ruutua, raitaa, pellavaa, vanhaan tyyliin...". Siinä on sitten pitäydytty ja blogikin sain otsikkonsa sen mukaan.