maanantai 5. elokuuta 2013

Ritareita ja Villiä pihaa

Viikonloppuna kävimme Verlan aika- keskiaikatapahtumassa. Aiempina vuosina emme ole tapahtumassa käyneetkään, vaikka Verla itsessään on kyllä tuttu. Nyt oli kuitenkin mentävä, koska meillä asuu pieni poika, josta tulee isona ritari. Piirustuksissa ritarit ovat seikkailleet jo pitkään, kesän aikana teimme yhdessä hienon kilven ja pehmomiekka selässä on kävelty koko kesä. Suurissa suunnitelmissa on myös oma hevonen niin kuin ritareilla kuuluu olla....


Tapahtuma oli hieno ja miljöö tunnelmallinen. Puun alla varjossa istuskellen, kurkkulaulua kuunnellen ja keskiaikaisesti puketuneita ihmisiä katsellen, saattoi tehdä aikahypyn menneeseen. Myyntikojuista ostimme uuden puisen miekan ja linnun liverryspillin (savipilli, jonne laitetaan sisälle vettä). Pehmomiekkailu oli myös kivaa. Turnajaiset jäivät aivan erityisesti pienen ihmisen mieleen. Puvut ja hevoset olivat kyllä upeita!
Turnajaisissa esiintyi Rohan tallit
Sunnuntaina oli tarkoitus kiertää avoimia puutarhoja. Sää oli kuitenkin niin upea, että ranta veti puoleensa ja ehdimme käydä vain yhdessä puutarhassa. Kävimme tutustumassa Villiin pihaan, jonka blogia voi lukea täältä. Kuvia en ottanut, mutta paljon ideoita painoin mieleeni. Puutarha oli aiiiiivan ihana, mystinen ja valloittava. ♥ Voi jospa omalle pihallekin saisi joskus edes jotakin vastaavaa. Tytärkin oli sitä mieltä, että alapihalle on istutettava lisää puita, joiden alla voisi leikkiä ja istuskella. Ja ihan totta, vierailun jälkeen katselinkin pihan alaosaa uudet suunnitelmat mielessäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina mukavia ♥