keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kevättä

Ulkona tuntuu välillä jo aika keväiseltä. Kovasti, kovasti odottelen, että nuo lumet jo sulaisi. Kuinkahan kauan kestää ennen kuin kaikki isot lumikasat meidän pihalta ovat sulaneet.... Alapihan oja on nyt jo ihan täynnä vettä ja näyttää tosi pelottavalta. Se tulvii aivan varmasti yli vielä tänä keväänä. Meillä lapset eivät saa vielä olla yksin pihalla, mutta nyt pitää olla tosi tarkkana. Ojasta varoitellaan tosi usein ja jotakin aitaa yms siihen olisi keksittävä turvallisuudenkin takia.

Näitä helmililjoja rakastan. Ostin kukat jo kuopuksen synttäreille, joten nyt ovat jo aikansa kukkineet. Huomenna pääsiäissiivous ja sitten uusia kukkia.


Esikoinen sai vihdoin jo synttäreille luvatun nukkekodin nimipäivänään. Nimipäivälahjaksi tuli myös kalusteita taloon. Mies väkersi autotallissa aika monta iltaa nukkekodin kimpussa ja hienohan siitä tuli. Tarkoitus on vielä tehdä nukkekotiin ovet, mutta hyvin toimii ilmankin.


Ja minä taas aloitin jo aikaa sitten tämän kaulurin (joita niin monessa blogissa on neulottu), mutta kovin hitaasti valmistuu. Automatkoilla on ollut hyvää aikaa neuloa ja iltaisin televisiota katsellessa (jos malttaa olla napostelematta mitään...). No, katsotaan valmistuuko vielä tänä keväänä... toivottavasti.


Terveisin,

3 kommenttia:

  1. Onpas hieno nukkekoti! Minunkin tekisi mieleni jotakin neulomusta mutta aika ei nyt tahdo riittää sellaiseen..

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja taidolla tehty nukkekoti. Miehesi on kyllä kätevä käsistään.
    Tyttö tuli varmaan ikionnelliseksi tuosta kodista.
    Oikein rauhaisaa , kivaa Pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi! Pitäisi tehdä tai ostaa meidänkin tytöille tuollainen nukkekoti :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥