lauantai 28. kesäkuuta 2008

Kesäiltaa


Tänään oli pitkästä aikaa taas kesäisen oloinen päivä. Puuhastelimme paljon ulkona. Nypin istutusalueilta rikkakasveja, suunnittelin tulevaa, lannoittelin kasveja ja istutin basilikaa isompaan ruukkuun. En ole mikään viherpeukalo, mutta olisi ihana olla, varsinkin jos olisi enemmän aikaa oppia ja perehtyä sekä puuhastella siellä ulkona. Pienin nukkuu suht hyvin vaunuissa, mutta tarvitsee hyssyttelyä tai tuttia suuhun juuri kun kädet on saanut multaan.... Isompi karkaa talon taakse ja on mentävä katsomaan mitä hän siellä puuhailee juuri kun haluaisi keskittyä muuhun puuhaan... No, ehkäpä vähitellen opin tuota puutarhanhoitoakin. Kaikki tuntuu vain niin vieraalta, lannoitteet, happamat maat, rehevät kasvualustat.... Sisällä saan kaikki viherkasvit kuolemaan, unohdan kastella tai kastelen liikaa, katsotaan mitä käy ulkokasveille.... Vinkkejä helppohoitoisista kasveista otetaan siis vastaan ;)

Koska keskeneräisestä pihasta ei ole vielä paljon kuvia niin laitoin kuvia juhannuksen kesäillasta. Oli niin ihana tunnelma ja se ovesta sisään tulviva kesäillan huumaava tuoksu....

3 kommenttia:

  1. Hei, ensimmäistä kertaa jätän merkin vaikka tänne olen jo useamman kerran kurkannut. Pidän tyylistäsi, siinä on jotain omaa eikä vain sisustuslehtien kopiointia. Aivan ihana tuo puinen kaappi sohvan seurana <3!

    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos touho! Mukava kun jätit kommentin, täytyypä mennä kurkkaamaan sinunkin blogiisi.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥