Eilen, takkatulen lämmössä, neulekaulurikin valmistui vihdoin. Viikonlopun aikana ajelimme pääkaupunkiseudulle ja nämä autossa istumiset käytän myös aina käsitöiden tekemiseen. Nyt vaan alkaa olemaan niin pimeää, ettei autossakaan pysty enää niin paljoa tekemään. (Välillä käytössä on ihme-ledivaloviritelmiä etten häiritsisi kuskia...)
Tuli ihan hauska! Ohje on siis Novitan ja löytyy täältä. Kauluri on vähän kuin poncho, mutta sen voi asetella myös pelkästään kaulalle kauluriksi. Lämmin on ainakin.
Kaulurin alla oleva tunikamekko valmistui myös vähän aikaa sitten. Ohje on japanilaisesta mekkokirjasta (Yoshiko Tsukiori). Niitä on tulossa lisää, niin mukava asu kotona leggareiden ja villasukkien kanssa, kesällä menee ihan mekkona ♥
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
♥
Tänään räpsittiin joulukorttikuvia. Tuli ihan jouluinen olo kun sisälle haettiin pieni kuusi ja tonttuja ja kuusenkoristeita kaiveltiin esille. Tontut hipsivät jo takaisin komeron kätköihin, joulukuussa sitten takaisin.
Olohuoneen pariovet on tuotu sisälle kuivumaan. Pintamaali, lasit ja oven listat vielä puuttuvat, mutta ihanat niistä tulee... ♥
Eino-myrsky puhalsi kovasti ulkona. Sähköt olivat aamulla poissa ja iltapäivästä taas uudelleen. Poikkeuksellisesti myös keskustasta oli sähköt pois, joten kauppaan ei päässyt eikä pitsakaan pelastanut tämän päivän ennalta suunnittelematonta päivällistä. Illan hämärtyessä sytyttelimme kynttilöitä ja laitoimme takkaan tulet. Takassa sitten paistelimme pakasteesta kaivettua kanaa ja possua, tulipas herkkua. Kynttilän valossa pelailimme, lueskelimme kirjoja ja yritin tehdä käsitöitäkin. Pieni hetki sähköttämyyttä teki vain hyvää, ruuan eteen piti tehdä vähän enemmän työtä, vietimme aikaa yhdessä ja kynttilän valossa oli niin mukava istuskella hiljaisuutta kuunnellen, että valojen sitten saavuttua emme halunneetkaan sytyttää niitä...
Myrskysikö teillä kovasti?

tiistai 12. marraskuuta 2013
Hämärän hyssyä
Hämärää ja pimeää, sitä se on kun lähden töihin ja tulen töistä... Toivoisin niin kovasti edes vähän lunta valostuttamaan maisemaa tai edes pakkasta, ettei olisi niin kuraista. Iltaisin meillä sytytellään kynttilöitä, poltetaan takassa tulta ja aletaan kääntää ajatusta vähän jouluunpäin. Ulos pitäisi viritellä valoja ja olohuoneessa voisi tekstiilejä vaihdella kesäisestä jouluisempaan. Yhtään ei vaan ole vielä olo, että voisi alkaa ajatella joulua. No, ensilumen tullessa minulle tulee jouluolo. Toivottavasti ensilumi siis tulee ennen joulua...
Palmikkoneulekaulurikin edistyy vähitellen... ♥
torstai 31. lokakuuta 2013
Happy Halloween!
Viime viikonloppuna ajelimme siskon luokse Halloween-kemuihin pelottavan näköisinä... Sisko oli koristellut kodin oikeaan halloweentunnelmaan. Koristeena oli silkkipaperisia hämähäkinseittejä, lepakoita, rottia, hämähäkkejä, kurpitsoja, pölyseittejä... Vieraiksi saapui jos jonkinlaista noitaa, luurankoa, lepakkoa ja olipa joukossa yksi kirurgikin. Tarjottavat olivat nyyttäriperiaatteella ja syötävää riittikin vielä seuraavalle päivälle. Tarjolla oli niin sormia ja veristä keittoa kuin luita ja aivoakin.
Ohjelmassa oli kadonneiden halloweenhenkien metsästystä. Autoimme noitaa selvittämään sana-arvoituksen ja löytämään tarvittavat aineet taikapataan. Onneksi henget lopulta löytyivät!
Juhlat olivat mukavat ja serkuksilla oli hauskaa. Tällaiset juhlat jäävät varmasti lastenkin mieleen.
Tänä viikonloppuna koristelemme omankin kodin lepakoin ja kummituksin. Ohjelmassa tulee olemaan ainakin jotakin herkkuruokaa ja heijastavien hämähäkkien etsimistä pimeässä taskulamppujen avulla. Kaiversin jo ennen syyslomaa terassille koristeeksi kurpitsan. Epäonnekseni en ollut ottanut siitä kuvaa ja nyt se näyttää jo aika kärsineeltä ja ötököiden valtaamalta...
Mutta näkyykös Halloween teillä jotenkin?

tiistai 29. lokakuuta 2013
Junibacken
Syyslomalla piipahdimme Ruotsin risteilyllä. Sateisen Tukholmassa kiertelyn sijaan suuntasimme Junibackenille.
Junibacken on aina vaan yhtä ihana! Satutorilla pääsee tutkimaan mm. Viirun ja Pesosen taloa tai voi kiivetä vaikka Mikko Mallikkaan kerrostalon ikkunasta kurkistelemaan. Satujuna läpi Astrid Lindgrenin tarinoiden on aina yhtä ihana ja täynnä kauniita yksityiskohtia. Peppi Pitkätossun talossa voi seikkailla ja kahvila on herkkuja pullollaan. Oikea elämys koko talo!
Edellisellä viikolla Junibackenille oli avattu aivan uusi maailma, Monster&Mysterier. Paikka pohjautuu Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjoihin. Itse kirjat olivat meidän perheelle ihan uusi tuttavuus, joten eri paikat eivät sen vuoksi ihan avautuneet, mutta mukava siellä oli silti seikkailla. Junibackenin kaupasta lähti yksi Lasse-Maijan etisvätoimistokirja kokeiluun ja sepäs luettiinkin nopeasti. Uusia dekkarikirjoja etsiskellään seuraavaksi kirjastosta. Kahdeksanvuotias tykkäsi kirjoista kovasti.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Synttäritunnelmia
Kotia oli hauska koristella tyttömäisin juhlakoristein. Pompomit ja paperipillit tilasin täältä.
Kaapin kätköistä löytyi joulualeista hamstraamani 20 ledin valosarja, johon kiinnitin muffinivuokia.
Tarjolla oli sipsien, popcornien ja karkkien lisäksi coctailpiirakoita, prinssinakkeja, pieniä lihapullia, kasvistikkuja, itsetehtyä focacciaa ja tomaatti-mozzarella-pesto-salaattia, täytekakkua sekä mokkapaloja. Ilolla huomasin, että kasvistikut olivat tosi suosittuja!
Lippunauhan ja coctailtikkuliput askartelin teipeistä.
Kakun reunapursotus loppui kesken niin piti hiukan soveltaa... ♥
♥ Oli mukavat juhlat ♥
torstai 17. lokakuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)