Minusta on ihana iltaisin käyskennellä puutarhassa, ihailla kukkivia kasveja, tuoksutella ja nyppäistä pari rikkaruohoa sieltä täältä. Katselen ja ihmettelen, kyykistelen ja tutkiskelen maasta nousevia istutuksia. Kaikki on niin uutta, viime vuodesta kasvit ovat taas kasvaneet. Iltaisin pihalla on oma tunnelmansa. Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten helteisen päivän lämpimänä iltana. Tulisipa kesäiset ilmat pian takaisin...
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Pihaprojekteja
tiistai 25. toukokuuta 2010
Kohta on kesä...
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Pääsiäisherkkuja
Pääsiäisnoita vieraili meillä pääsiäisenä. Noita-akka toi meille pääsiäismunia kahvipannuun, jonka sitten piilotti jonnekin mukavaan piiloon. Noita piilotti myös pari pahvimunaa, joissa oli pieniä yllätyksiä lapsille tai kartta yllätyksen luo. Yllätyksinä oli tänä vuonna mm nukkekodin pikkutarvikkeita, junaradan osia ja pikkukirjoja. Kahvipannun etsiminen on jännittävää puuhaa samoin kuin kartan kanssa suunnistaminen. Minusta näin on kivempi, suklaata ei tule ihan kauheasti eikä myöskään turhaa krääsää pääsiäismunista. Miehen kotona pääsiäismunat ilmestyivät sängyn viereen jätettyyn hattuun. Miten teillä lapset saivat pääsiäismunansa?
torstai 1. huhtikuuta 2010
Hyvää pääsiäistä!
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Kevättä
Ulkona tuntuu välillä jo aika keväiseltä. Kovasti, kovasti odottelen, että nuo lumet jo sulaisi. Kuinkahan kauan kestää ennen kuin kaikki isot lumikasat meidän pihalta ovat sulaneet.... Alapihan oja on nyt jo ihan täynnä vettä ja näyttää tosi pelottavalta. Se tulvii aivan varmasti yli vielä tänä keväänä. Meillä lapset eivät saa vielä olla yksin pihalla, mutta nyt pitää olla tosi tarkkana. Ojasta varoitellaan tosi usein ja jotakin aitaa yms siihen olisi keksittävä turvallisuudenkin takia.
Näitä helmililjoja rakastan. Ostin kukat jo kuopuksen synttäreille, joten nyt ovat jo aikansa kukkineet. Huomenna pääsiäissiivous ja sitten uusia kukkia.

Esikoinen sai vihdoin jo synttäreille luvatun nukkekodin nimipäivänään. Nimipäivälahjaksi tuli myös kalusteita taloon. Mies väkersi autotallissa aika monta iltaa nukkekodin kimpussa ja hienohan siitä tuli. Tarkoitus on vielä tehdä nukkekotiin ovet, mutta hyvin toimii ilmankin.

Ja minä taas aloitin jo aikaa sitten tämän kaulurin (joita niin monessa blogissa on neulottu), mutta kovin hitaasti valmistuu. Automatkoilla on ollut hyvää aikaa neuloa ja iltaisin televisiota katsellessa (jos malttaa olla napostelematta mitään...). No, katsotaan valmistuuko vielä tänä keväänä... toivottavasti.

perjantai 26. maaliskuuta 2010
Synttärijuhlaa
Meidän pienin traktorimies täytti kaksi vuotta. Aika hujahtaa tosi nopeasti.... Päivä oli aurinkoinen ja pieni mies sai paljon mieluisia lahjoja, kaivurin, kuorma-auton, paloautoja, roska-auton.... Hassua kuinka tykkääkin niin paljon kaikista koneista ja vieraat selvästi tiesivät sen :)

Olen ollut tosi saamaton tämän blogin suhteen... Tuntuu, ettei ole mitään sen kummempaa kerrottavaa. Ehkäpä tässä kevään myötä ryhdistäydyn ja saatte hiukan useammin jotakin luettavaa.
Olen ollut tosi saamaton tämän blogin suhteen... Tuntuu, ettei ole mitään sen kummempaa kerrottavaa. Ehkäpä tässä kevään myötä ryhdistäydyn ja saatte hiukan useammin jotakin luettavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)