lauantai 2. lokakuuta 2010

Olohuoneen muutoksia

Nyt pari lupaamaani kuvaa olohuoneesta. Ostimme siskolta pari vuotta vanhan Ikean kolmen istuttavan Ektorp-sohvan beigen värisillä päällisillä. Jalkarahinkin halusimme, mutta nythän tuota beigeä väriä ei olekaan Ikeassa enää, joten ostimme valkoisen rahin. Samalla ostimme myös valkoiset sohvan päälliset, jotka laitoimme ensin käyttöön. Raikkaan väriset, mutta varmasti arat lapsiperheessä. Onneksi voi pestä.


Puusohva siirtyi ruokapöydän viereen. Kun lapset kasvavat niin tuo ruokapöytä uusitaan tai ainakin vaihdetaan kannen väriä. Mäntyinen pöytä on myös jo aika kolhuilla... Ikkunaan virittelin siniset ruutuverhot, jotka ostin kesällä Ellokselta.


Sohvan suojaksi pitäisi tehdä vielä jokin peitto. Nyt sohvan suojana ompelemani pieni vauva-aikainen lattiapeitto ja rahin päällä joskus Sokoksen alesta ostettu virkattu peitto.


Televisio kätkeytyy nyt kaapin sisälle. Tästä olin haaveillut jo pitkään. Vielä pitäisi hankkia jokin matto tuohon sohvan eteen. Koreissa kaapin päällä lasten leluja ja omia keskeneräisiä ompelu- ja neulontajuttuja. Kaapin korit kätkevät sisäänsä kaikenlaista askartelutavaraa. Rakastan koreja!


Nyt vielä mietinnässä mitä tuolle kulman punaiselle tuolille ja rahille tehdään. Toinen punainen tuoli meni tytön huoneeseen. Tällä hetkellä nojatuoli ei tunnu oikein sopivan värinsä puolesta olohuoneeseen. Jouluksi olohuone muuttuu taas väritykseltään punaiseksi, joten sitten taas sopii. Verhoiluttaisiko tuolin uudelleen vai olisiko joku beige irtohuppu ratkaisu?


Mukavaa lauantaita kaikille!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Arvonnan voittaja


Nyt on arvonta suoritettu ja sininen paketti lähtee Sadulle, joka kommentoi Anonyymina. Onneksi olkoon! Laita Satu viestiä profiilista löytyvään sähköpostiosoitteeseeni, niin laitan paketin matkaan. Kiitokset kaikille arvontaan osallistujille! Mukavaa, että teitä osallistui arvontaan niin moni ja jätitte viestiä, mistä olette blogissani pitäneet ja erilaisia jutun aiheitakin tuli. Myös uusia lukijoitakin ilmoittautui, kivaa ja tervetuloa!

Meillä on sairasteltu, päivät menee töissä ja illat ollaan järjestelty olohuonetta hieman erilailla. Tyhjensimme yhden kaapin tv-kaapiksi ja nyt ne kaapin tavarat lojuu erinäisissä kasoissa ympäsi taloa, kun emme tiedä mihin ne tungemme. Huoh! Miksi ihmisillä on niin paljon tavaraa... Valmiista olohuoneesta kuvia piakkoin.

Laventelin tuoksuisin terveisin,

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Arvonnan aika

Lupailin arvontaa heti kun mahtava 100 000 kävijän määrä ylittyy. Kiitokset teille, jotka jaksatte täällä poiketa! Määrä meni rikki jo vähän aikaa sitten ja nyt kun olen saanut palkinnonkin hankittua, voi arvonta alkaa.

Palkintona on pieni sininen paketti, joka sisältää laventelisaippuan, servettejä sekä tiskirätin. Osallistua saa 19.9. klo 18 asti, jonka jälkeen suoritan arvonnan. Olisi mukavaa, jos jättäisit pienen kommentin siitä, mistä asioista haluaisit minun kirjoittelevan tai mistä asioista olet tykännyt lukea. Jättämällä kommentin osallistut jo arvontaan, mutta linkittämällä arvonnan blogiisi/ kirjautumalla lukijaksi saat toisen arpalipukkeen. Mainitsethan tästä osallistuessasi arvontaan.

Sunnuntai-terveisin,

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ranskan matkan viimeinen osa


Ranskan matkan neljä viimeistä yötä yövyimme Bed & Breakfast-paikassa Montaurouxissa. Ihanan tunnelmallinen paikka, joskin ei ihan paras pienille lapsille...


Montaurouxin kylä:


Vierailimme lähellä olevassa Fayancen kaupungissa toripäivänä.


Kävimme tutustumassa Gorges du Verdonin rotkoihin. Pelkäsin etukäteen pieniä vuoristoteitä ja välillä jyrkät pudotukset ja neulansilmämutkat pelottivatkin. Maisemat olivat kuitenkin henkeäsalpaavan upeita.


Kävimme uimassa syvänsinisessä Lac de Ste-Croix'n järvessä, johon Verdonin joki laskee.


Valensolen alueelta löysimme ihania laventelipeltoja. Tuoksu oli huumaava ja ihastuin laventeliin täysin. Tuliaiseksi Suomeen lähtikin laventelia monessa eri muodossa.



Viimeisenä päivänä oli Ranskan kansallispäivä. Vierailimme Draguignanin kaupungissa, jossa monet kaupat olivat juhlapäivän takia harmiksemme suljettuina.


Illalla olimme mukana juhlahumussa pienessä Seillansin kylässä. Niiiiin tunnelmallista. Komea ilotulitus oli mahtava päätös myös matkallamme.


Ranskaan palaamme varmasti vielä joskus, niin kaunis ja ihastuttava maa se on.

Au revoir! A bientôt!

Näkemiin! Nähdään pian!


keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ranskan reissu jatkuu...

Vuokrasimme Ranskassa autot viikoksi käyttöömme. Lasten kanssa oli helppo liikkua autoilla ja ajelimmekin aika paljon ympäriinsä. Lapset nukkuivat päiväunia viileässä autossa ja me aikuiset saimme nauttia kauniista maisemista.

Eze

Menton
Monaco
Lapset viihtyivät Antibesin lähellä sijaitsevassa Marinelandissa.
Näimme mm miekkavalaita, pingviinejä ja delfiinejä.


Maisemat olivat upeita...
GrasseVielä yksi postaus Ranskasta ja sitten lupaan ettei enää...

Terveisin,

maanantai 9. elokuuta 2010

Ranskan matkakuvat jatkuu

Nizzaan matkustimme junalla. Sää oli tosi kuuma ja itse kaupunkiin emme jaksaneet lasten kanssa kauheasti tutustua. Lähinnä tutustuimme rantaan, kävelimme Promenade des Anglaisia pitkin, ihailimme vanhoja rakennuksia ja maistelimme nizzalaista erikoisuutta Soccaa eli kikherneohukaisia. Nizza on kaunis kaupunki, jossa on paljon nähtävää.


Tuntuu, että matkasta olisi jo ikuisuus, vaikka kuukausi sitten olimme vielä Ranskassa. Palailen vielä seuraavissakin postauksissa Ranskan tunnelmiin, toivottavasti ette kyllästy!

Mukavaa viikkoa!
Matkamuistoin,


Huikeat 100 000 käyntiä ylittyi viime viikolla. Kiitokset teille kaikille, jotka käytte täällä kurkkimassa! Laitan arvonnan pystyyn kunhan ensin keksin jonkin palkinnon....