perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kevättä ilmassa

Keväisiä vaatteita tyttärelle, helmililjoja sekä uudet keittiön verhot, mukavan keväistä ja raikasta.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Juhlintaa

Viikonloppuna juhlimme, tässä hieman kuvia juhlahumusta.

Nyt nenät vuotaa, taitaa olla kevätflunssa rantautumassa perheeseemme. Toivottavasti parannumme viikonloppuun mennessä, silloin olisi taas synttäreitä tiedossa.

Terveisin

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kevättä

Hups, blogi on viime aikoina jäänyt ihan unohduksiin.... Perheessämme jylläsi viime viikolla inhottava vatsapöpö ja varsinkin me tytöt sairastimme, esikoinenkin ihan ekaa kertaa. Nyt ollaan jo terveinä, vaikka tuntuu että tauti vei yllättävän pitkäksi aikaa puhtia pois. Ensi viikonloppuna juhlimme kuopuksen ensimmäisiä syntymäpäiviä sekä esikoisen nimppareita, joten puuhaa on. Samalla olen yrittänyt alkaa ommella ja viritellä vähän keväisempää ilmettä kotiimme. Kevätoloa tuovat myös kuvan helmililjat, jotka ostin vahingossa. Minun piti ostaa ruukkunarsisseja, mutta nappasinkin kaupassa vahingossa väärän ruukun. Kotona olikin mukava yllätys kun huomasin erehdykseni.

Helmililjojen kukintaa odotellen,

tiistai 24. helmikuuta 2009

Arvontavoitto

Minua onnisti ja voitin Villin pihan tarinoita -blogin arvonnassa. Tänään posti ilahdutti minua paketilla, kiitos Sanni! Tiesin jo, että sieltä on tulossa tämä kaunis pussukka,...

... jonka sisältö oli vielä yllätys. Pussukasta paljastui vaniljainen saippua ja neljä pussia English Gardens -siemeniä, joissa oli Tarhasalkoruusun, Kellokärhön, Etelänruusuruohon ja Lehtosinilatvan siemeniä. Kaikki ovat minulle aivan vieraita kasveja, kärhöistä sentään olen joskus kuullut...

Puutarhataitoni, niin kuin puutarhamme ja pihammekin, ovat vielä aivan lapsen kengissä, mutta aijon yrittää esikasvattaa pihallemme noita kauniita kukkia. Väritkin olivat sellaisia mitä olen pihallemme halunnut. Jostakin syystä en haluaisi pihalle yhtään keltaista vaan suosin valkoista, vaaleanpunaista, punaisen eri sävyjä, sinistä, violettia... Nyt vaan taimilaatikoiden ostoon siis!
Kevättä odotellen,

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Laskiaissunnuntai

Tänään on käyty pulkkamäessä kauniissa talvisessa pakkassäässä ja herkuteltu laskiaspullilla, nam.

Aurinkoista Laskiaissunnuntaita!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Tunnustus ja haaste

Sain Elämän helminauhaa-blogin Margelta mukavan tunnustuksen. Kiitoskiitos!

Palkinnon säännöt kuuluvat näin:
Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn panoksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
Jokainen palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi
sekä linkitetään palkittavaan blogiin. Palkinnon saaja liittää palkinnon logon
blogiinsa. Palkinto tulee linkittää alkuperäispalkinnon osoitteessa. Palkinnon saaja julkaisee säännöt omassa blogissa.

Tämän pystin laitan eteenpäin nyt vain kahdelle kauniille blogille:
Annille blogiin Anni´s little corner
H:lle blogiin Villakoirista viis

Pellavasydämen Noralta sain haasteen, jossa pitää esitellä neljännen albumin neljäs kuva.

Ohjeita:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin.

Koska meillä ei ole skanneria otin kuvan tietokoneelta. Avasin ensin neljännen kansion, jossa ovat vuoden 2007 kuvat. Sieltä avasin taas neljännen kansion ja sen neljäs kuva on tämä.

Kuva on otettu rappusten ikkunasta olohuoneeseen päin ja kuvauspäivämäärä on 12.1.2007 . Meillä oli näköjään tuolloin vielä hyvin jouluisaa ja joulukuusi taisi olla Nuutinpäivään asti...
Tämän haasteen saavat kaikki lukijat napata itselleen.
terveisin