perjantai 21. joulukuuta 2012

21. luukku

Meidän joulukuusen on Vaari joka vuosi hakenut Mummolan metsästä (tai joskus naapurin puolelta...). Nyt kuusi on kuulemma löytynyt ja jännityksellä taas odotamme minkälaisen yksilön tänä vuonna saamme. Tulevan joulun kuusi on tämän talon kahdeksas. Vuosien saatossa on ollut kapeita ja leveitä kuusia, symmetrisiä ja vähän muotopuolia sekä harvoja ja tiheämpiä yksilöitä. Joku vuosi neulaset alkoivat tippua miltei heti, joskus kuusi on säilynyt hyvänä Nuutinpäivään asti ja eräänä vuonna kuusi tuoksui ihan valtavan voimakkaana. Ensimmäisenä vuonna kuusi köytettiin verhotankoon kiinni kun kuusenjalka oli niin pieni, että kuusi uhkasi kaatua.

Näistä kuusikuvista huomaa, että koristeiden sekä kalustuksen määrä on lisääntynyt alkuajoista valtavasti. Tänä vuonna on olohuoneeseen tullut taas yksi iso kaappi lisää ja ensimmäistä kertaa meillä on ongelma mihin kuusen sijoittaa. Vähän kalusteita joudumme ainakin siis siirtelemään. Kun joskus saamme ne pariovet valmiiksi, voisi kuusen sijoittaa suljettujen ovien eteen ja kulkea olohuoneeseen joulun ajan keittiön kautta.
2005
2006
2007
2008
2009

2010
2011
Ilman joulukuusta ei joulu tunnu miltään, joten aatonaattona tämän joulun paras kuusi tuodaan sisälle ja Mummoltani opitun tavan mukaan ensimmäiseen veteen laitetaan sokeripala. Onkin jo ikävä kuusen tuoksua!
 
Minkä vuoden kuusi on sinusta kaunein?

4 kommenttia:

  1. Kaikki on kauniita,mutta silmäni jäivät tutkiskelemaan tarkemmin 2010 kuusta,,,se varmasti sit kaunein.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia! Ja mainio idea laittaa joka vuoden kuuset riviin. Mäkin olen NIIIIIN kuusi-ihminen. Se on vaan saatava - AINA! :)

    Täytyy kyllä kehua teidän kuusen hankkijaa, todella kauniit minusta ovat! Oletko huomannut vaikeuden ottaa ns. hyvää kuvaa kuusesta? Mä en koskaan meinaa saada.

    Ensimmäistä kuusta jäin ihailemaan pisimpään..

    Tunnelmallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä välittää kehut kuusenhankkijalle, joka tänä aamuna tuskaili minkä kuusen meille laittaa. Hyviä kuusia ovat olleet aina!

      Totta, kuusista on aika vaikea saada kuvaa. Kuviin ei saa sitä kaikkea tunnelmaa millään.

      Eka kuusi on minullekin tärkeä, onhan se tämän talon ensimmäinen. Tuolloin joulupäivänä vietimme esikoisen nimiäisiä, joten siksikin tärkeä.

      Ihanaa joulua sinulle Anni!

      Poista

Kommentit ovat aina mukavia ♥