torstai 9. elokuuta 2012

Betonitöitä

Keväällä jo suunnittelin, että teen kesällä betonitöitä. Olin nähnyt jossakin kirjassa idean ulkotulille valetuista "kipoista". Ja olihan niitä sitten kokeiltava. Ihan kivoja tuli!

Mies sekoitti betonin pussin ohjeen mukaan. (Ensi kerralla osaan varmasti itsekin.) Öljysin ruokaöljyllä ulkomuotin sisäpuolen ja hillopurkin ulkopuolen. Isompana ulkomuottina oli suurkeittiön kermaviilipurkki. Tuohon sisälle voisi painaa muotiksi myös ulkotulen, mutta ajattelin, että siitä tulee liian ahdas tai, että kaikki ulkotulet ei siihen koloon mahtuisi. Hillopurkki olikin sitten tarkoitukseen juuri sopivan kokoinen. Hillopurkkiin merkkailin mihin asti muotti pitää painaa betoniin, että on ulkotulen korkuinen. Sisälle laitoin kiviä ettei muotti nouse ylös.

Varaston kätköistä löytyi vielä pieniä mosaiikkilaattoja, jotka painoin märkään betoniin koristeeksi.

Annoin työn kuivua rauhassa muovin alla. Työtä voisi myös sumutella ettei kuivu liian nopeasti. Kippasin valmiin työn muotista ja hioin reunoja vähän kivellä.

Samalla kertaa yritin valaa myös laattoja, mutta ne eivät onnistuneet. Tai tulihan niistä laattoja, mutta niihin piti tulla pitsiliinakoristeita yms, mutta ne hukkuivat betoniin.... Niistä sitten joskus, jos yritän tehdä niitä uudelleen.

Viikonloppua jo odotellen,
Olivia

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea. Kiitos hyvistä ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mäkin tykkäsin ideasta kovasti! Nyt on paikat ulkotulille ja pysyvät myös paikoillaan. Näitä voisi tehdä lisääkin.

      Poista

Kommentit ovat aina mukavia ♥