sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen

Vuoden ensimmäinen blogiteksti tulee vasta nyt ja taas on omakin kone käytössä, kivaa. Joulukuusi lähti ulos loppiaisen jälkeen ja viimeisiä joulukoristeita on napsittu pois vielä viikonloppunakin, aina johonkin nurkkaan joku unohtuu. Sisustus on vielä hyvin punaista, tekstiilejä en vaihda vielä vaan vasta keväämmällä. Blogikin näytti vielä äsken kovin jouluiselta.

Ulkona on taas huisin kylmä, mutta niin kaunista. Lasten päiväunien aikaan kaivoin puutarhakansion esille. Järjestelin taimitietoja ja yritin muistella mitä sinne pihalle olikaan istuteltu. Jännittyneenä taas odottelen kevättä ja sitä, että pääsee näkemään mitä sieltä mullan alta nouseekaan. Koko ajan opettelen puutarhanhoitoa ja tänään iski ihan puutarhainnostus. Koskahan pääsee ensimmäisiä puutarhakuvastoja pläräämään?

Innokkaita pikkuapulaisia puutarhanhoitoon minulla riittää. Esikoisen uudenvuoden tina näytti kuulemma linnunpelättimeltä, joka tiesi sitten ihan omaa puutarhaa. Porkkanoita kuulemma pitää olla.

Reipasta viikkoa kaikille! Meillä viikko vierähtää varmasti nopeasti työasioita opetellessa ja lasten ensimmäistä hoitopäivää jännätessä.

5 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä, joulun jälkeen tulee mieleen kevät vaikka lumikinokset ovat valtavat. :) Muuta vihertävää ei vielä ole kuin sisällä hyasintti ja pian uuden kukan avaava amaryllis. Kiva seurata niitäkin.

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikkoa sinullekin ! Itse lueskelin kanssa puutarha kirjaa :)

    VastaaPoista
  3. Onnea työpäivään ja uusiin kuvioihin muutenkin! Niitä täälläkin opetellaan ja parin viikon päästä lisää kun koiranpentu saapuu kotiin :)

    Ihanaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
  4. Muutama siemenluettelo on jo tullut kotiin ja kummasti niitä selailee joka päivä ; ) Ei mene kuin reilu kaksi kuukautta, niin ensimmäiset sipulikukat kukkivat jo seinustalla.. ei se kevät niin kaukana olekkaan ; )
    Mukavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava koti sinulla, kauniita harmoonisia värejä. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥