sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Arvonta suoritettu...

... ja voittaja on rianhe2, onneksi olkoon! Laita viestiä profiilista löytyvään osoitteeseen niin laitan paketin matkaan. Kesäisestä paketista löytyy servettejä, tiskirätti ja vanha pieni vuoka, jota voi käyttää vaikka tuikkukippona.

Teitä osallistui arvontaan valtava määrä, olen aivan sanaton. Kiitokset kaikille osallistujille! Joukossa oli myös paljon uusia tuttavuuksia, kun saan aikaiseksi tulen luoksenne kyläilemään.

Viikonloppu oli ihanan lämmin. Perjantaina kuitenkin hikoilimme metsässä. Esikoinen pääsi ekaa kertaa kunnon mustikkaretkelle. Kori ei täyttynyt mustikoista vaan kävyistä ja mustikat popsittiin suoraan suuhun. Eväät oli toki mukana ja jo ennen kuin ensimmäistäkään mustikkaa ehditiin nähdä alkoi kysely eväiden syönnistä. No, äiti sitten keräsi marjoja ja tyttö tutki metsää, söi eväitä ja leikki kävyillä. Mustikoita oli aivan valtavasti! Ihanaa, että on, kun viime vuonna ei taidettu saada yhtään marjaa.

Viikonloppuna myös herkuteltiin metsämansikoilla ja mansikkakakulla, juhlittiin isin synttäreitä, uiskenneltiin rannalla, pyöräiltiin, grillailtiin ja nautiskeltiin kesästä.

Mukavaa alkavaa viikkoa,
marjaisin terveisin

12 kommenttia:

  1. Kuin myös täällä huhkittu mustikkametsässä muutaman tunnin ja parin sangollisen verran. Ihana blogi sinulla.

    kesäterveisin Anu

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, mustikat alkaa kypsyä.Sitä herkkua on saatava taas talven varalle.

    VastaaPoista
  3. Hei, eksyin tänne sinun blogiisi jonkun toisen kautta. Kivoja rautalankatöitä. Käyppäs kurkkaamassa blogissani.Olen tehnyt lähes samanlaisen pörriäisen kasvihuoneeseen :)Saisinko linkittää sinut?
    Oikein hyvää viikon alkua.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana blogi taas sattui silmiini :)
    Täytyy käydä toistenkin!

    VastaaPoista
  5. Onnea voittajalle, ihana palkinto!

    VastaaPoista
  6. Ihanat, kesäiset kuvat!:)
    Ni-in, olen kans huomannut, että taidetaan saaada hyvä mustikkavuosi;) Kotimme takana olevassa metsässä on paljon mustikoita ja niitä on tullut popsittua suoraan suuhun....;)

    VastaaPoista
  7. Voi mahoton, että onni potkaisi minua, seuraan eri blogeja ja haavielen omasta. Ensimmäisen kerran uskalsin ottaa osaa arvontaan ja heti tärppäsi. Mustikkaisia hetkiä ja kiitos T Riitta laitan tietoni tulemaan sähköpostiisi

    VastaaPoista
  8. Hei! Paketti oli odottamassa Tallinnan reissun jälkeen. Kiitos vielä kerran. t Riitta uusia juttuja odotellessa!

    VastaaPoista
  9. Täällä vasta haaveillaan mustikkaretkistä. Pärjäisiköhän metsässä 1,5- vuotiaan ja 4-vuotiaan kanssa? Metsäkin pitäisi ensin jostain löytää :)

    Mustikat ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  10. Onnea voittajalle, kaunis palkinto! Mustikkametsään pitää kyllä mennä. Huomenna meillä on ajatuksena lähteä vattumetsälle. Sitten alkaakin pian sienimetsän vuoro ;)

    VastaaPoista
  11. Hei taas teille kaikille kommentoijille, kiva kun jätitte viestiä!

    Mustikassa on taas viikonloppuna käyty ja vadelmiakin tuntuu olevan metsä pullollaan. Hiiriemo, kunnon eväät mukaan niin miksei pärjäisi ainakin sen 4-vuotiaan kanssa. Meidän 1v 4 kk poikaa en kyllä metsään huoli jos oikeasti poimin mustikoita, mutta pienelle retkelle helppokulkuiseen metsään olisikin kiva mennä.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥