tiistai 3. helmikuuta 2009

Tunnustus ja muuta löpinää

Blogin kirjoittelu on taas vähän jäänyt... Tuntuu ettei ole mitään näytettävää tai kerrottavaa, kotona näyttää mälsältä, kirpparilta ei löydy mitään esiteltävää, käsillä ei ehdi tehdä mitään ja on niin kiire tai väsy ettei ehdi tai jaksa aloittaa kirjoittelemaan.... Valivali. Voimia on vienyt sekin, että pikkumiehemme on nukkunut yöllä vähän huonosti, hampaita pukannut ja yöllä unen saaminen on ollut hankalaa, tuttia tai hyssyttelyä on tarvittu pahimmillaan puolen tunnin välein. No, nyt sekin näyttää (kopkop) helpottaneen kun emme anna päivällä nukkua liikaa ja yöllä lopetin maitotarjoilun. Se, että saa nukkua itse jopa kuusi tuntia putkeen ja selviää yöstä vain yhdellä tutin nostolla, on kyllä luksusta.

Viikonloppuna olimme pääkaupunkiseudulla juhlimassa niin synttäreitä kuin ristiäisiäkin. Ensi viikolla taas pienelle reissulle. Se, ettei itse tarvitse pariin päivään huolehtia siivoiluista, ruuanlaitosta yms, on kyllä ihanaa ja odotan sitä innolla.

Sain vähän aikaa sitten Pikku-Pihlajalta tällaisen tunnnustuksen. Kiitoskiitos!

Tunnustuksen saajan on kerrottava viisi asia, josta on riippuvainen ja tässäpä ne:

1. perhe, lapsoset ja mies, vähänkin aikaa kun on erossa niin taas on ikävä

2. netti, varsinkin blogeissa norkoiluun olen jäänyt koukkuun

3. herkuttelu, hyvä ruoka ja viini, karkit, suklaa, keksit, jäätelö, leivonnaiset...

4. villasukat, ne jalassa tepsuttelen kotona miltei aina ja välillä nukunkin

5. oma aika, hengähdystauko päiväunien aikaan tai illan päätteeksi, hetki käsillä tekemiseen tai lehden lukemiseen

Tämä tunnustus on kiertänyt blogeissa jo aika paljon, joten en laita sitä enää eteenpäin. Jos et ole tätä vielä saanut niin nappaa se tästä.

Aurinkoisia päiviä kaikille, nautitaan auringosta ja talvisista päivistä!

4 kommenttia:

  1. Hei vain.
    Kaikki sympatiani sinulle yöheräämisten johdosta. Meillä neiti on jo pian kolme mutta hyvässä muistissa on nuo repaleiset yöt. Pikkukakkonen on tuloillaan ihan näillä viikoilla ja saas nähdä, minkälaisiksi muotoutuvat yöt hänen kanssaan:)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Anis! Muistan, että meidän isompikin heräili yhdessä vaiheessa paljonkin pienenä, piti tassutella yms ja nyt on mitä parhain nukkuja. Voi, teillä onkin jännät odotuksen päivät käsillä!

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun pääset välillä pienenelle reissulle, se piristää kummasti! Jaksamista yövalvomisten suhteen, onneksi on jo paljon teillä helpottanut...
    Oikein mukavaa lopuviikoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Marge, mukava kun piipahdit. Juu, yövalvomiset helpottivat kertaheitolla kun valvoskelimme pojan kanssa yhtenä yönä ja lipittelimme janon sattuessa vain vettä. Ihmettelin itsekin kuinka helposti yöunet rauhoittuivat.

    Itsekin saisi nukuttua yölllä vielä enemmän jos malttaisi mennä ajoissa nukkumaan.... Meillä kun saatetaan sitten aamulla nousta jo kuuden jälkeen, joka taitaa olla lapsiperheissä aika normaalia...

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥