sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Viikonlopun puuhia

Perjantai-iltana, lasten käytyä nukkumaan, herkuttelimme Fonduella. Nam! Samalla muistelimme mukavaa neljän vuoden takaista Sveitsin reissua. Silloin olimme vielä kaksin. Haluaisin ehdottomasti nähdä joskus Alpit myös kesällä ja muutenkin reissata ympäriinsä. Matkustelu vain on nyt hiukan erilaista kahden pienen lapsen kanssa, rahareikiä löytyy kotoakin ja kotiäidin rahoilla ei hirveästi reissata. Olemme kuitenkin huomanneet, että jo pienet reissut tässä lähellä sekä kotimaassa piristävät mieltä. Lapsille löytyy elämyksiä läheltäkin ja he ovat onnellisia jo pienistä yksinkertaisista retkistä.

Lauantaina ulkoilimme koko perhe kirpeässä pakkasessa. Lunta ei ole paljonkaan, mikä on kyllä tylsää. Onneksi nyt sentään ollaan pakkasen puolella. Viikolla teimme tytön kanssa hiekkakakkuja (tammikuussa!) kun ulkona ei voinut oikein muutakaan puuhata.

Kävelyllä tutustuimme myös ensimmäistä kertaa läheiseen maitolaituriin ja päätimme, että sinne voisimme tehdä joskus eväsretken.

Leppoisaa sunnuntaita, me lähdemme vielä mummolaan.

10 kommenttia:

  1. Hei! Alppeille munkin tekis mieli. Oon käyny oman isän ja äidin kans siellä muutaman reissun, sillon kun asuin vielä kotona.
    Tuohon edelliseen juttuun liittyen, niin leipomisvimma ei ookkaan yhtään huonompi juttu. Tulispa taas mulleki se vimma päälle!
    Toivotaan sinneki kunnon pakkasia, me voitas jo vähän luopua näistä.

    VastaaPoista
  2. Matkustaminen on kivaa! Ja olen samaa mieltä, pienetkin matkat jo piristävät. Ei sen aina tarvitse olla niin ihmeellistä meille aikuisillekaan. Sitten taas on ihana palata kotiin!
    Suunnittelin kans juuri tyttäreni kanssa eväsrtkeä jonkun matkan päässä olevalle vanhalle ladolle, mutta olis niin kiva mennä sinne kelkalla! Katsotaan, toteutuuko toive. Ihania kuvia oli sinulla jälleen ja tätyy myöntää, että en ole koskaan maistanut fondueta, varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää sunnuntaita Olivienolle ja teillä oli varmaan kiva päivä.

    Nam, fondye näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  4. Oi, teiltäkin löytyy noin ihastuttava maitolaituri! Mukavia päivän puuhia teillä ollut :)

    VastaaPoista
  5. Fondue-pata löytyy meiltäkin, mutta liian harvoin kaivan sen esille... Kiva kun muistutit:)

    Matkustelu on niiin kivaa. Ollaan reissattu lasten kanssa aika paljon. Nytkin on kevääksi varattu parin viikon matka. Ja tietenkin kotosuomessa pitää tehdä pikkureissuja.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Nam mitä herkkua teillä on ollut. Itse aina kallistutaan racletten puoleen, se kun on helpompaa :) Herttainen maitolaituri.

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Taidan olla ensimmäistä kertaa kurkkimassa täällä... Voi, miten kaunis on blogisi ja varmasti palailen jatkossakin tänne kurkkimaan:) Mukavaa alkanutta viikkoa!
    Terveisin Minttu

    VastaaPoista
  8. Kivaa, täällä on taas kommentteja!

    Vekara, nyt meillä on jo ihan kivasti pakkasia, tuntuu taas talvelta.

    Marge, toivottavasti pääsette vielä kelkkailemaan! Fondue on hyvää!

    Krisse, kiitos :)

    Hanna, sinun blogistasi minulle tulikin mieleen tuo maitolaituri. On sellaisessa suunnassa ettemme oikein koskaan sinnepäin kävele niin on unohtunut kokonaan tutkia tuo paikka.

    Mari, nyt vaan Fondue-pata käyttöön! Meilläkin se on lainassa, emme omista omaa, mutta näin sitä tulee käytettyä jotenkin ahkerammin, kun pyytää välillä lainaan.

    Titta, voi, että raclettekin olisi varmasti hyvää, sitä olen vain kerran maistanut siellä Sveitsissä.

    Minttu, kiva kun löysit tänne ja tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  9. Teilläpä on ollut mukava päivä... ja fondue näyttää niiiin herkulliselta... mutta yritän pidätellä itseäni!! :D

    VastaaPoista
  10. Kantriina, hihii, harmi etten saanut tartutettua sinuun "Fondue-kuumetta".

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥