lauantai 10. tammikuuta 2009

Joulun loppu

Loppiaisena lämmittelin vielä glögiä ja leivoin torttuja. Tänä jouluna näitä herkkuja onkin maisteltu paljon, varsinkin kun minulla vihdoin on niin ihanat glögilasit, joista juomaa tarjoilla.

Mies on innostunut tekemään pihalle jäälyhtyjä. Ne ovat kyllä tosi kauniita. Nyt meilläkin on ollut niin paljon pakkasta, että ne valmistuvat tosi nopeasti. Esikoinen on tehnyt lyhtyjä omassa pienessä ämpärissään ja ne ovatkin välillä päässeet ihan umpijäähän kun ovat unohtuneet ulos.

Esikoisen kanssa askarreltiin ikkunaan lumihiutaleita. Tuli tosi hauskoja. Sakset pysyvät jotenkuten kädessä ja äiti joutui hieman auttamaan. Lapsen hiutaleista tuli mielestäni kuitenkin paljon kauniimpia kuin aikuisen, johtuisikohan siitä, ettei lapsi suunnittele ennalta millaisen hiutaleen haluaa tehdä.

Joulukuusi lähti meiltäkin ulos perjantaina ja samalla siivottiin vihdoin loputkin joulukoristeet pois. Punaista meillä on silti edelleen ja joitakin jouluvaloja yms. Monet ovat hankkineet tulppaaneja kotia koristamaan ja niin tein minäkin. Ehkäpä ne täyttävät joulun jättämää tyhjää aukkoakin. Minusta ainakin tuntuu niiiiiin tyhjältä kun joulujutut ovat poissa, ennen kuin silmä taas tottuu.


Mukavaa viikonlopun loppua!


10 kommenttia:

  1. Teilläpä on ollut hauskaa! Kauniita jäälyhtyjä ja suloisia lumihiutaleita. Ni-in, on se vaan kumma, mitenkä kaunis juomalasi vaikutaa...;D
    Oikein rentouttavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. loppiaisena meiltä lähti joulu...no valot jäi vielä tosin...tulppaaneja en ole vielä ostanut mutta pian varmasti kyllä...kivat glögilasit sinulla, meillä glögit taisi mennä ihan muumimukeista heh

    VastaaPoista
  3. Kauniita tulppaaneita, valkoisten ostaminen on minullakin suunnitelmissa kunhan kauppaan ehtii:) Joulun jälkeen on tosiaan vähän tyhjän tuntuista kotona, mutta toisaalta ihanaa kun on mieli täynnä uusia, enemmän tai vähemmän talvisia ideoita! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Hei! Tulin heti vastavierailulle ja ihana blogi sinullakin on! Kun minä sain ensimmäisen pihani, ei minulla ollut tietoakaan viherpeukalostani. Se on kasvanut kuin itsestään :) Kirjoja selaamalla, kyselemällä ja kokeilemalla sitä tehdään vieläkin. Ja Pionit, nuo puutarhan kuningattaret, ovat oikeasti hyvin helppoja kasvattaa...

    VastaaPoista
  5. Mukavaa kun olette jaksaneet jättää kommentteja.

    Marge, kauniit asiat ovat kyllä mukava lisä arkiseen aherrukseen.

    Mari, Muumimukitkin ovat kyllä oikein hyvät glögimukit, niistä meilläkin ennen juotiin :)

    Anni, mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Sanni, kiva kun tulit käymään! Voi, minullakin on siis toivoa oppia viherpeukaloksi. Noihin Pioneihin ihastuin kuvissasi niin paljon, että niitä meidän pihallekin on kyllä ehdottomasti saatava.

    VastaaPoista
  7. Moikka Olivia ja kiitos vierailustasi;))
    Tulppaanit ovat aina vaan yhtä kauniita. Meillä taitaa olla samanlaisia glögilaseja..
    Jäälyhtyjä en vielä ole innostunut tekemään ja nyt täällä meilläpäin satelee vettä, joten haaveeksi taitaa jäädä.

    Mukavaa viikkoa sinulle:)

    Terkuin Hanneloore

    VastaaPoista
  8. Ihastelen toisten blogeissa tulppaaneita. Meille kun en kauhiana uskalla tuoda oikeita kukkia sisälle. Tuntuu että aina sairastuu pienimmät kun tuo.Liekkö luulotautia. Vai sitä että just sattuvat sairastuu sillon kun pitkän aikaa ovat ollu terveinä ja sitten tuon kukkia, onki sairastumisen aika,

    VastaaPoista
  9. Kivat sivut sinulla.Niinhän se joulu
    taas sitten meni. Olen tälläinen toisten blogien kurkkija, itselläni ei ole....ainakaan vielä. On kiva katsella muiden blogeja niistä saa vinkkejä ja "sielunruokaa". Sinun sivuistasi kiinnostuin kun oli jonkun toisen suosikkilistalla ja olet/käytät samaa nimeä kun minulla on 1v. lapsenlapsi.Mukavaa vuotta sinulle, käyn taas joskus kurkkimassa

    VastaaPoista
  10. Hanneloore, meidänkin lumilyhdyistä on enää pohja jäljellä, nyyh. Mukavaa viikkoa!

    Vekara, ohhoh, parempi siis vain ihastella tulppaaneja kuvista.

    Anonyymi, voi kiitos ja mukava kun piipahdit! Hauskaa vuotta sinullekin ja tulehan taas.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥