maanantai 20. toukokuuta 2013

Kuvapläjäys viikonlopulta

Autotallin sivun siistiminen on alkanut vihdoinkin. Se onkin ollut aikamoinen rytölä. Kulman taakse on voinut piilottaa kaikkea joskus tarvittavaa. Sinne on myös kärrätty kasa kiviä, joita nyt pitäisi kanniskella pois. Sitten sinne voisikin tuoda taas hiukan isompia kiviä...♥  Ihanaa saada tämäkin alue käyttöön. Alue on tontin itäpuolella ja se on auringossa aika pitkään. Haaveissa onkin alkaa rakentelemaan sinne uutta kasvimaa-aluetta. Toivottavasti se siellä menestyy. Sinne siirretään ainakin pari kasvimaalaatikkoa ja aika paljon muutakin pitäisi keksiä. Jonkinmoinen potager olisi aika ihana! Katsotaan nyt mitä osataan tehdä...

Mitä tänne rakentuukaan?
kuva täältä

tiistai 14. toukokuuta 2013

Heräteostos

Minulla oli paikallisella kirpputorilla myyntipöytä parisen viikkoa. Yleensä käydessäni pöytää järjestelemässä, en kauheasti uskaltanut muihin pöytiin kurkkia, ettei joka kerta olisi tullut tehtyä heräteostoksia. Eräällä kerralla silmiini osui kuitenkin heti pieni vaaleanpunainen kaappi. Lähempi tarkastelu osoitti kaapin hyväkuntoiseksi ja hinnankin tosi edulliseksi (30,-). Kaappi oli maalattu jollakin oudon tuntuisella maalilla, mutta väri oli niin hyvä ja tyttärelle mieluinen, että päätimme sen pitää. Ajattelimme, että voihan sen sitten joskus maalata uudelleen. Tyttö valitsi kaappiin vetimet, hyllyt saivat hyllypaperit päällensä ja kaappi oli valmis kannettavaksi tyttären huoneeseen. Tai ainakin melkein, ensin nimittäin piti miettiä koko huoneen järjestys uusiksi ja antaa jollekin Ikea-huonekalulle lähtöpassit. Huoneessa ei nimittäin ollut enää tilaa yhdellekään uudelle huonekalulle. No, nyt yksi Ikea-hylly odottaa kohtaloaan aulassa ja tytär (ja äiti) on onnellinen kaapista, jonka sai sängyn viereen, niin kuin oli suunnitellutkin. ♥
 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vihertää

Ihanaa kun kun ulkona vihertää!


 
 
Neljän päivän vapaa meni nopeasti. Pieni loma teki kyllä hyvää. Nyt jaksaa taas, varsinkin kun kesä tekee selvästi tuloaan. Tarkoitus oli pestä hiukan ikkunoita ja siivota loppuja talvivaatteita komeroon, mutta koska ilmat olivatkin tosi hyvät, tuli oltua enimmäkseen ulkona. Piha sai taas pari uutta kasvia, leikkimökki on siivottu, on grillattu, siivottu terasseja, paistettu lettuja ulkona, pohdittu postilaatikkotelinettä, etsitty aarteita, leikitty nurkkajussia, nähty serkkuja, löhöilty auringossa, suunniteltu kasvimaa-aluetta, juostu kilpaa, unelmoitu ja testailtu uutta kameraa ♥ Ikkunanpesut ja vinttikomeron siivoukset jäivät ensi viikkoon (tai seuraavaan), mutta ehtiihän sitä myöhemminkin... Nyt nautitaan saapuvasta vihreydestä!

Hyvää Äitienpäivää!


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pihalla

Tänään olen huhkinut kahden istutusalueen kimpussa. En tiedä onko nyt oikea aika, mutta olen siirrellyt kasveja kauemmas toisistaan. Jättipoimulehdet kasvoivat viime kesänä niin suuriksi pehkoiksi, että niiden välissä olevat kurjenpolvet jäivät aivan piiloon. Matalimpia yksilöitä pelastin muualle. Vielä pitäisi löytää ylijääneille jättipoimulehdille uusi paikka. Tykkään kyllä niistä hirveästi. Limenkeltaiset kukat ovat raikkaan näköisiä! Kaivelin tietokoneelta viime kesän pihakuvia ja aika tiiviiltä näyttää. Vielä täytyy vuorenkilvillekin löytää uusi paikka. Ei ne mahdukaan tuossa reunassa olemaan...
Kasvit ovat kasvaneet hurjalla vauhdilla. Ensimmäisiä kasveja kun istutti, ei voinut ymmärtää kuinka isoiksi ne sitten kasvavat. Alla olevassa kuvassa on sama istutusalue vähän eri kulmasta vuonna 2009 ja 2012. Ehkäpä ensi kesänä saamme jo postilaatikollekin kauniimman telineen...

Käsittämätöntä, että kahden kuukauden päästä näyttää jo tältä, kun nyt ulkona on vielä niin ruskeaa.
Aurinkoista ensi viikkoa!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Arvonta suoritettu!

Aurinkoisen puutarhapäivän päätteeksi kirjoittelin arvontaan osallistuneiden nimet paperille. Onnettarena pääsi toimimaan talon vanhin, pienten onnettarien jo tuhistessa sängyissään....


Tadaa!
Punaisen pilkkukassin ja tyttö- tai cowboy-eväsrasian voitti:
Susanna A

Kettupipon voitti:
Elmiira

Junapipon voitti:
Sari

Onnea voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille. Mukavaa kun uusia lukijoitakin ilmaantui. Erityskiitokset Kutituspuodin Sinille, joka lahjoitti arvontaan ihanat palkinnot!

Voittajat laittakaapa osoitettanne sähköpostilla (osoite löytyy profiilista) niin laitan sen eteenpäin Kutituksen Sinille.

Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Vihertää

Krookukset ilmestyivät pihalle tosi nopeasti lumien hävittyä. Vielä odotellaan kukkien avautumista. Lumikinosten alta paljastuu myös tulppaanien alkuja ja pionien pienet alutkin ovat nousseet ylös. Ihanaa!  
Tervetuloa kevät!


Vielä ehtii osallistua arvontaan!