keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Matkakertomusta 2

Matkakertomus jatkuu...

Kolmantena päivänä ajoimme Lefkadan kaupungin satamaan syömään. Tarkoitus oli mennä syömään Nidrin ja Lefkadan välissä olevaan kehuttuun pitsapaikkaan, mutta se ei ollutkaan vielä päivällä auki.

Lasten taas nukkuessa autossa ajoimme kohti Kathisman rantaa. Tällä kertaa reitti oli mutkainen ja välillä ihan oikeasti pelotti. Onneksi liikennettä pienillä teillä ei ollut miltei ollenkaan. Ajelimme yleensäkin vain kartan punaisilla ja keltaisilla teillä, mutta selvästikin kartan keltaisilla teillä oli eroja. Valkoisella merkatut tiet olisivatkin olleet aikamoisia kinttupolkuja... Kathisman rannalla oli isoja aaltoja ja tämä oli lapsista pelottavan hauskaa. Aaltoja oli tosi hauska juosta karkuun.

Illalliselle ajoimme Agios Nikitakseen, joka sijaitsee lähellä Kathismaa. Pieni tunnelmallinen paikka.

Seuraavana päivänä ajelimme etsimään taas uutta rantaa. Nyt ajoimme ihan Nidrin lähelle Desimin rannalle. Vesi oli taas uskomattoman kirkasta. Vuorilla ukkosti, mutta rintama ei tullut lähemmäs. Illalla Nidrissä satoi muutamia pisaroita parin minuutin ajan. Muuten koko reissussa ei sitten satanutkaan, aurinko porotti yli kolmenkymmenen lukemissa.

Viidentenä päivänä ajelimme saaren eteläosaan etsimään taas mukavaa uimapaikkaa. Kävimme katsomassa pienen Kastrin rannan, mutta se oli niin kivinen, että päädyimme läheiselle Amouson rannalle. Hyvä ranta tämäkin.

Päiväuniaikaan ajoimme Mikros Gialoksen kylään. Ranta näytti täälläkin tosi kauniilta. Ruoka oli Kreikassa tosi hyvää, mutta täällä söimme tavernassa, joka tarjosi valitettavasti koko reissun huonointa ruokaa...

Illalla ajelimme saaren länsipuolelle Exanthian kylään syömään ja katsomaan auringonlaskua. Ruoka oli täällä tosi hyvää ja niinpä päivän huono ruokakokemus unohtui. Paikka oli tosi kaunis ja tunnelmallinen. Illan aikana tuli hiukan kylmä ja täällä olisi tarvittu niitä matkaan pakattuja pitkähihaisia...

Ja auringonlasku oli kaunis, vai mitä sanotte?

Kuudentena päivänä  tutustuimme saaren pääkaupunkiin Lefkadaan. Täällä oli paljon enemmän ostosmahdollisuuksia kuin saaren muissa kylissä.

Kävimme uimassa Lefkadan kupeessa sijaitsevalla Ammoglossan rannalla. Rannalla oli tosi tuulista ja alueella harrastetaankin paljon leijasurffausta.

Ja illalla söimme Nidrin satamassa sijaitsevassa Mamma Miassa, joka on selvästikin turistipaikka ja tämän kyllä huomasi niin hinnoissa kuin tarjoilijoiden käytöksessä. Alkuun tuotiin ilmaiset Ouzot mitä ei missään muualla tehty. Reissussa tietoisesti välttelimme turistipaikkoja ja yhdenkin kerran emme menneet tavernaan, jossa oli suomalainen ruokalista.

Viimeisenä päivänä ajelimme vielä käymään mantereen puolella Pargassa. Ihana romanttinen paikka, olisi voinut olla pidempäänkin!


Lefkaksen saari oli kaunis vehreä saari, jossa oli yllättävän paljon nähtävää. Paljon jäi vielä näkemättä, mukavia rantoja, pieniä kyliä niin vuoristossa kuin rannoillakin. Auto oli ehdoton reissussa, liikkuminen oli helppoa ja muuten ei kyllä olisi tullut niin paljon kierreltyä ja nähtyä. Me olemme sellaisia, että reissussa haluamme nähdä ja kokea, emme voisi koko lomaa makailla uima-altaalla, vaikka pidemmällä lomalla sekin voisi olla mukavaa. Rannat olivat mahtavia ja ruoka ihanaa, souvlakivartaat, tzatziki, pitaleivät, kreikkalainen salaatti... Suosittelen kohdetta lämpimästi!

Nyt ulkona sataa ja tuulee, joten toivottavasti nämä kuvat lämmittävät mieltä. Äsken täälläpäin salamoi ja ukkosti! Seuraavaksi kirjoittelen teille tytön synttärijuhlista, joita odotetaan ja valmistellaan innolla viikonlopuksi. Aiheena on tällä kertaa merenneito ja pientä ohjelmaa pitäisi vielä keksiä... Ideoita otetaan siis vastaan!

Terkuin,

3 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, kauniista maasta. Kiva tässä koneella villatakki ja villasukat jalassa katella..ulkona koiranilma ;) Tahtoo kans lämpimään!

    VastaaPoista
  2. Ihania lomakuvia! Mekin ollaan käyty useasti Kreikassa, joko mantereella tai saarilla.
    Aina yhtä ihanaa matkustaa lomalle, matkakuumetta pukkaa ja onneksi viikon kuluttua olen koneessa!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kuvia ja tunnelmia. Kyllä tulee ikävä Kreikkaan. <3
    -Tintti

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥