lauantai 13. huhtikuuta 2013

Onnellinen puutarhuri

Tämä puutarhuri on tänään onnellinen siitä, että miltei koko päivän on satanut. Kerrankin sateesta voi olla onnellinen... Lumikasat pienenevät silmissä, ihanaa! Ensi yöksi ei ole luvassa pakkastakaan. Olisiko kevät jo ovella?


Tänään olen lueskellut Onnellisen puutarhurin vuosi- kirjaa. Kirjakerhon, (johon olen kuulunut yli kymmenen vuotta ja josta en voi erota, koska en ole ostanut tarvittavaa määrää kirjoja...), kirja saapui postitse. Kirja näytti niin kivalta, että päätinkin sen pitää, vaikka usein palautan peruuttamatta jääneet kirjat miltei avaamatta koko pakettia... Kirjassa on mukavasti tietoa koko vuodelle. Tietoa löytyy niin talvisuojauksesta, istutuksesta, yrteistä, sadonkorjuusta kuin havupuiden leikkauksestakin. Paljon sellaista perustietoa ja vinkkejä, jotka on nyt näppärästi yhdessä kirjassa.

Kohta pitäisi taas kaivella puutarhakansio esille. Olen piirtänyt itselleni jonkinlaisia pihapiirroksia, johon olen merkinnyt mitä kaikkea olen minnekin istutellut. Muuten en mitenkään muistaisi kaikkien istuttamani kasvien nimiä. Säilytän kansiossa myös kaikkien kasvien tiedot. Usein käy myös niin, että pitkän talven jälkeen tulee yllätyksenä mitä olen edellisenä syksynä pihalle istuttanut. Näin keväällä tämä puutarhuri pursuaa intoa ja tarmoa. Syksyllä sitten tulee usein jo tuskastus ja kyllästys. Piha tuntuu loputtomalta ja toivottamalta tapaukselta. Nyt kuitenkin odotellaan kevättä malttamattomana, enkä varmastikaan ole ainoa!

Vielä ehtii osallistua arvontaankin!

6 kommenttia:

  1. Mä tilasin ton saman kirjan kirjakertosta, johon olen kuulunut jo 24 vuotta, enkä voi erota ku olen jo niin kauan kuulunut, hih. Mun piti tilata se kun siinä neuvotaan niin hyvin tällästa ekakertalaista miten istutetaan sipulit ja siemenet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siitä kirja onkin kiva, että siinä kerrotaan selkeästi kaikista puutarhan puuhista!

      Poista
  2. Nyt on se aika, kun kirjota luetaan, kohta ei enää ehdi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt pitää lukea! Suunnittelu onkin puutarhailussa parasta vaikka lopputulos ei useinkaan ole sellainen kuin oli ajatellut :)

      Poista
  3. Vaikuttaa kivalta kirjalta! Oliko kuvatkin inspiroivia? Ainakin kansi lupaa hyvää.. =)

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Kuvat kirjassa ovat inspiroivia ja kauniita katsella :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥