sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9. luukku

Kävimme eilen ensimmäistä kertaa Malmgårdin joulumarkkinoilla. Jännää, mitä kaikkea uutta voi löytää vähän yli puolen tunnin ajomatkan päästä. Paikka on aivan ihana! Kahvittelimme, katselimme sepän taontaa kartanopajalla sekä tutustuimme kartanopuodin tuotteisiin ja myyjäisten tarjontaan vanhassa hevostallissa. Itse kartanoon olisi myös joskus mukava päästä sisälle tutustumaan. Mielettömän kaunis linna, kurkatkaapa nettisivuilta.
Erilaisia käsitöitä oli paljon tarjolla, mutta herkkuja tuli vain ostettua. Kartanolla on oma panimo ja sen tuotteita ostimme kotiin maisteltavaksi. Erityisesti lähdimme ostamaan Kal'sin ihania chilihilloja yms. Hot Pepper Jellyä maistelimmekin jo illalla kanahampurilaisen välissä (tuoretta ananasta parilalla, mozzarellaa, aiolia, punasipulia ja tomaattia pannulla, marinoitua kanaa, jonka päälle sivellään Hot pepper Jellyä). Nam! Oli tosi hyvää ja sopivan tulista.
Malmgårdin joulumyyjäisiin pääsee tutustumaan vielä tänään sunnuntaina klo 10-16.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tuo kanahamppari herkulliselta!
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omatekoiset hampparit maistuu kyllä paljon paremmilta kuin mäkkärin!

      Poista
  2. Ai miten ihanat kuvat Malmgårdista.
    Tänä vuonna ei sinne keritty,vaikka meilläkin on vain puolen tunnin matka...

    Terkkuja Monica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksena oli mennä Porvoon joulumarkkinoille, mutta Taidetehtaan markkinat ovatkin vasta ensi viikolla. Onneksi löytyi tämä paikka!

      Poista
  3. Kauniita kuvia, niin jouluinen tunnelma :) Seuraan blogiasi täältä Thaimaasta. Olen vuorotteluvapaalla mieheni kanssa ja kierrämme Aasiaa. Pidän myös blogia matkastamme, jos halut käydä katsomassa
    http://irtiarjesta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on varmasti erilainen joulutunnelma kuin Thaimaassa. Tulen vierailulle varmasti! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista

Kommentit ovat aina mukavia ♥