sunnuntai 5. elokuuta 2012

Mallorca kuvina

Nyt vihdoin näitä lupaamiani Mallorcan reissukuvia. Olimme viikon lomalla Alcudiassa kesäkuun ensimmäisellä viikolla siskon perheen kanssa. Molemmilla perheillä oli Alcudia Pins nimisessä hotellissa kolmio, jossa oli kaksi pientä makuuhuonetta, olohuone ja keittiö sekä iso parveke. Aamiaiset söimme hotellilla ja keittiö oli kätevä jos päivällä lämmittelimme ruokia tai teimme pieniä välipaloja. Hotelli oli tosi suuri, altaita oli erilaisia ja ranta ihan vieressä. Lapset tykkäsivät. Hotellilla oli vaikka mitä eli poistua ei välttämättä olisi tarvinnut. Hotelli sijaitseekin kaukana kaikesta, ihan pari ravintolaa oli hotellin vieressä sekä kaikenlaisia krääsäkauppoja.

Ranta oli tosi ihana, matala ja lapsille varsinkin erinomainen. Vesi ei ollut kesäkuun alussa vielä mitenkään superlämmintä, varmaan sellaista Suomen uimavesien lämpöistä eli virkisti mukavasti. Lämmintä oli kesäkuun alussa kolmisenkymmentä astetta, yksi päivä oli pilvinen ja yksi päivä superkuuma. Pieni tuuli teki ilmasta siedettävän eikä lämpö tuntunut liian kuumalta.

Alcudian vanha kaupunki oli ihanan tunnelmallinen. Siellä oli myös hyviä ruokapaikkoja.

Tiistaina Alcudian vanhassa kaupungissa oli toripäivä.

Vuokrasimme koko viikoksi auton, jonka koimme tosi käteväksi. Näin pääsimme liikkumaan vapaasti ja tutkimaan saarta. Usein aamiaisen jälkeen kävimme uimassa ja sitten lähdimme ajelemaan. Lapsetkin jaksoivat matkustaa äänikirjoja kuunnellen ja hyvin usein takapenkillä tuhistiin untenmailla. Mallorcan liikenteessä oli helppo ajella, tiet olivat hyviä samoin kuin opasteet. Pääteitä oli nopea ajella, pienillä mutkateillä meni aikaa, mutta palkintona oli huikeat näköalat.

Santuari de Sant Salvadorin luostarille kiemurteli mutkikas tie. Näköalat olivat hienot.

Safari Zoo oli lapsille elämys kun ajelimme autolla villieläimiä katsellen. Apinat hyppäsivät katolle kyytiin ja seepra söi ruohoa ihan tien vieressä. Kirahvin näkeminen oli itsellekin elämys. Samalla reissulla kävimme tutustumassa Coves del Dracin tippukiviluolaan. Mallorcalla on paljon erikokoisia tippukiviluolia. Nyt valitsimme luolan suurimmasta päästä, mutta olimme päivän viimeisellä kierroksella, joka selittää ehkä sen ettei ollut kauhea ryysis.

Kävimme saaren itäisimmässä kohdassa, Punta de Capdeperan niemessä, sijaitsevalla majakalla ihastelemassa maisemia.

Sóllerin kylään ajelimme appelsiiniviljelmien läpi. Se onkin kuulu appelsiineistaan. Ja kylläpä Mallorcan appelsiinit olivatkin mehukkaita! Kävimme syömässä jäätelöt Sa Fàbrica de Gelatsissa, jossa valinnavaraa oli opaskirjojen mukaan 47 eri makua. Vanhalla raitiovaunulla pääsisi ajelemaan Port de Sólleriin appelsiinilehtojen läpi.

Mallorcalla söimme superhyvää ruokaa sekä keskinkertaista ruokaa ja aika usein myös pitsaa. Erilaiset tapakset olivat hyviä, vaikka eivät kuulukaan Mallorcan perinteiseen tarjontaan. Sangria ja Paella maistui myös. Ruoka oli kuitenkin pettymys, odotin jotakin enemmän. Voi olla, että emme vain löytäneet niitä parhaimpia paikkoja.

Formentorin niemi saaren pohjoisosassa oli huikea elämys. Pelkäsin ensin opaskirjoissa varoiteltuja ruuhkia, mutta ei se niin kamalaa ollutkaan. Ensin pysähdyimme Mirador des Colomerin näköalapaikalla.

Mutkaisilla teillä tuli busseja vastaan, joita sai väistellä ja tie mutkitteli välillä hurjasti. Bussit menevät Formentorin uimarannalla asti. Tästä jatkoimme vielä pienempiä teitä pitkin majakalle. Kauniit näköalat ja kahvilan virvokkeet piristivät.

Formentorin rannalla kävimme uimassa. Ranta oli matkan upein. Niin ihana!

Viimeisenä päivänä ajoimme Palmaan. Liikenne oli jo hurjempaa. Kävimme tutustumassa Bellverin linnaan, mutta katedraalin näimme vain ohiajaessamme. Siskon perhe kävi akvaariossa, joka oli hieno kokemus. Me kävimme vielä ennen lennon lähtöä lentokentän vieressä rannalla uimassa.

Mallorcalla oli kauniita kyliä ja hienoja paikkoja. Paljon jäi vielä näkemättä, mutta en tiedä palaisimmeko saarelle vielä. Tässä ehkä vinkkejä niille, jotka ovat Mallorcalle lähdössä. Itse ainakin ennen lähtöä kaipasin vinkkejä ja matkakertomuksia, mutta en niitä niin kauheasti löytänyt. Ja kysyäkin saa jos jostain haluat saada lisätietoa.

Nyt nukkumaan, työviikko edessä. Mukavaa viikkoa!
Olivia

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mulla on nyt sellanen matkakuume, et kaikki käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin iski matkan jälkeen heti matkakuume. Meistä on kiva suunnitella seuraavaa matkaa ajoissa. Mikähän olisi ensi vuoden kohde?

      Poista
  2. Olipas tuttuja paikkoja, olimme kesäkuun alussa kanssa Mallorcalla ja olimme samassa hotellissa, Alcudia Pins oli kyllä ihana, ranta ja altaat aivan mahtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, miltei siis samaan aikaan oltiin :)Totta, Alcudia Pins oli ihana. Vähän mietitytti hotellin iso koko, mutta ainoa miinus olikin vain syrjäinen sijainti. Meillä lapset muistelevat mielellään varsinkin lasten allasta :)

      Poista
  3. Love those pictures - after this summer one really need some warmth, feel the sun on the skin.

    VastaaPoista
  4. Hauskaa katsella kuvia Alcudiasta, olin siskoni kanssa siellä lähes 30(!!!)vuotta sitten!
    Se oli silloin pieni kylä, on varmaan muuttunut hirmuisesti! Me vuokrattiin pyörät ja kävimme lähikylissä pyörillä, bussilla mentiin pohjoiseen ja retkillä käytiin tippukiviluolilla ja helmiviljelmillä, muunmuassa.
    On aina ihanaa suunnitella seuraavaa matkaa, nyt haaveilen Italiasta. Kivaa syksyä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥