tiistai 17. heinäkuuta 2012

Viime viikolla...

... ei sitten ollut rantakelejä, mutta muuten viikko oli ihan mukava.

Alkuviikosta hurautimme Tampereelle. Ensin kävimme Mobilian autokylässä. Hienoja autoja, mutta eniten lasten mieleen oli auto, jonka sisälle pääsi ajelemaan. (Täytyy sanoa, että kun en autoista mitään ymmärrä, se oli myös eniten äidin mieleen.)
 
 
Yövyimme pari yötä Omenahotellissa. Huone oli ihan siisti ja alkuviikosta oli rauhallista. Huone oli ihan ok, kun kävimme siellä oikeastaan vain nukkumassa. Ehkä pienesti jäin kaipaamaan "hotellinluksusta", valmista aamupalaa yms, mutta tulihan kaksi yötä tuolla paljonkin halvemmaksi kuin muualla. Yhtenä iltana kävimme syömässä Pizzeria Napolissa ja täytyy sanoa että olipas hyvää pizza. (Voi olla, että Lahden Mamma Maria jäi nyt toiseksi.) Nam, parmankinkku-pesto-vuohenjuustoyhdistelmää pitää kokeilla kotonakin pitsassa.

Toisen Tampere-päivän vietimme Särkänniemessä. Ilma suosi tällä kertaa, vaikka oli tosi harmaan pilvistä niin kertaakaan ei satanut. Angry Birds Land oli erityisesti lasten mieleen. Koko aukioloaika Särkänniemessä oltiin ja kyllä olikin sitten väsynyttä porukkaa illalla.
Loppuviikosta ajeltiin mummolan metsään mustikkaan. Vaikka tästä läheltäkin löytyisi varmasti mustikkapaikkoja, niin nuo tutut ja varmat mustikkapaikat houkuttelevat enemmän. Lapsetkin viihtyivät mustikoita puskista napostellen ja kun oli eväitä mukana.
 
Viikonloppuna kävimme leikkimökinpystytystalkoissa, yökyläilimme siskon perheen luona ja juhlimme mukavilla 9v-synttäreillä. Samalla reissulla kävimme Koiramäen pajutallilla, kun en ollut vielä tässä uudessa paikassa käynytkään. Ihana talo ja piha! Lapset tykkäsivät pikkupossuista ja kahvi maistui pähkinäpuun alla
 
Itseasiassa olikin aika ohjelmapitoinen viikko... Tämä viikko onkin sitten mennyt suurimmaksi osaksi sisäpuuhissa. Eilen siivoiltiin kaappeja ja nurkkia, tänään leivottiin pullaa. Katsotaan mitä muuta keksitään!
Mukavaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut mukava reissu!

    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sally, pienet matkat piristävä kummasti. Tänään tosiaan aurinko kävi kurkkimasssa pilven takaa ja kylläpä se tuntuikin lämmittävän :)

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta, meillä on aika samanlainen reissu edessä ensi viikolla (siis Tampereelle) ja tuo Mobilia oli ihan uus juttu mulle! Ollaan myös mietitty tuota Omenahotellia, mutta mies on vähän vastahankainen... Mut katsotaan jos vielä saisin mielen muuttumaan, näytän vaikka tän postauksen sille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Mobilia oli mullekin ihan uusi juttu, mies oli sen bongannut jostain. Ihan lähellä on myös Vehoniemen automuseo, jonne ilmainen sisäänpääsy. Pähkäiltiin kumpaan mennään ja tää Mobilia voitti. Pihalla oli myös liikennepuisto, mutta kauhean rankkasateen takia se ja uimaranta jäi väliin...

      Omenahotelli oli tosiaan ihan jees. Lapset nukkui hyvin patjoilla, jotka avattiin tuoleista. Oma tyyny kannattaa ottaa mukaan jos yhtään niskavaivainen, tyynyt oli muhkuraisia!

      Toivottavasti teille tulee mukava reissu!

      Poista

Kommentit ovat aina mukavia ♥