perjantai 28. lokakuuta 2011

Merenneitosynttärit

Viime viikonloppuna meillä vietettiin merenneitosyntymäpäiviä. Eskarilaisella oli ensimmäiset kaverisynttärit ja juhlia suunniteltiin ja odotettiin hartaasti. Pikkuveljen vesirokko aiheutti jo paniikkia, mutta jouduimme vain edelliseksi viikonlopuksi suunnitellut sukulaissynttärit siirtämään tälle viikonlopulle, joten koko viikonloppu menikin sitten juhliessa.


Kutsukortit askartelimme simpukan muotoisiksi ja kotia koristamaan ompelin Tilda-kaavoilla meriaiheisen ketjun; simpukoita, merihevosen ja meritähtiä. Pöydällä oli koristeena simpukoita ja sileitä matkamuistokiviä sekä kattoon ripustelimme sinisiä ilmapalloja ja hopeista serpentiiniä.


Ompelin myös kaikille pienille merenneidoille pyrstöt, jotka juhlavieraat saivat viedä juhlien päätyttyä muistoksi kotiin. Juhlimassa oli myös pari poikaa ja he saivat merirovohatut ja silmälaput.


Ohjelman keksiminen juhliin oli ehkä kaikkein hankalinta. Huomasimme, että ohjelmaa pitää olla, ettei meno mene liian villiksi. Toisaalta vapaa leikkiminen ja synttärisankarin huoneen tutkiminen ja leluilla leikkiminenkin on tärkeää. Onneksi netistä löytyi leikki-ideoita ja osa ideoitiin kesken juhlien.

Juhlat aloitimme lahjojen avausleikillä pullonpyörityksen tapaan. Juhlijat istuivat maassa ja päivänsankari pyöritti pulloa. Se, johon pullo osoitti antoi lahjan. Synttärisankari avasi lahjan, sitä ihasteltiin ja seuraavaksi lahjan antanut sai pyörittää pulloa. Kun kaikkien lahjat oli avattu tutkittiin pulloa ja huomattiin, että se olikin pullopostia. Viimeiseksi lahjan antanut sai avata pullopostin. Pullossa oli viesti merenneito Marielalta, joka kertoi, että ilkeä mustekala on vienyt Marielan valtikan. Mustekala oli luvannut antaa valtikan takaisin jos hän saisi 12 simpukkaa. Mariela pyysi lasten apua simpukoiden etsimisessä. Olin piilottanut pahvisia simpukoita ympäri olohuonetta ja niitä sitten innolla etsittiin ja laskettiin joko oikea määrä olisi täynnä.

Kun 12 simpukkaa oli löytynyt toimitin simpukat mustekalalle, joka antoi lupauksensa mukaan valtikan takaisin. Seuraavaksi oli vuorossa valtikan asettelua merenneidon käteen sokkona aasinhäntä-leikin tapaan.

Välillä syötiin ja sitten tuli taas viestiä Mariela merenneidolta, jolla olisi viesti lapsille kunhan he ensin suorittaisivat pari tehtävää. Tehtävänä oli pantomiiminä esittää erilaisia tekemisiä, joita olin viestiin valmiiksi kirjoittanut (esim luistella, hiihtää, syödä, nukkua, kirjoittaa, potkia palloa...). Yksi esitti ja muut arvasivat, oikein arvannut sai esittää seuraavan tehtävän jos halusi. Lapsilla oli hauskaa ja lopuksi innostuttiin itsekin keksimään esitettäviä aiheita.

Kun tehtävä oli suoritettu lapset saivat viestin merenneidolta, joka kiitteli kovasti lapsia avusta ja kertoi, että lapset saisivat kiitokseksi mennä kalastamaan Säihke-merelle. Vuorossa olis siis ongintaa. Lapset saivat Ariel-aiheisen pussin, jossa oli karkkihelminauha, kala- sekä merenneitoaiheisia tarroja (tai merirosvo) ja sormuksia.

Tällä kertaa tilaisin synttäreille tarvikkeita Confetista. Sieltä löytyi onginta-pussit, sormukset, kertakäyttölautasia, sokerimassa kakun päälle yms. Kätevää kun kaikkea sai tilattua yhdestä paikasta, varsinkin kun tuntuu, ettei ole aikaa lähteä täältä maalta ostoksille kauemmas.

Juhlissa lapsille oli tarjolla prinssinakkeja ja pieniä lihapullia, suolakaloja ja suolatikkuja sekä porkkana- ja kurkkutikkuja. Kakkua en lasten juhliin tehnyt vaan meillä oli jäätelöbaari, josta lapset saivat tehdä mieleisensä jäätelöannoksen kastikkeineen ja strösseleineen. Lisäksi oli pipareita, kaupan pakastealtaan tuulihattuja ja nameja.

Seuraavan päivän sukulaissynttäreillä oli sitten kakkuakin merenneitoteeman mukaisesti. Kakun välissä oli mansikoita ja appelsiinimarmelaadia sekä valkosuklaa-kerma-tuorejuustotäytettä. Täyte oli omaan makuuni ehkä liiankin makea, joka johtui käyttämästäni vaniljatuorejuustosta, tuorejuusto olisi voinut olla siis maustamaton.


Huh, on noissa synttäreissä oma järjesteleminen, vaikka ostin kaupasta myös paljon valmista. Mukavaa kuitenkin oli ja päivänsankari oli onnellinen.

Viimeisiä syyslomapäiviä viettelemme, alkuviikosta käväisimme Tukholmassa ja siitä sitten seuraavassa postauksessa.
Terkkusin,

9 kommenttia:

  1. Aivan ihanat synttärit teemoineen ja leikkineen:)Lapset varmasti viihtyivät!

    VastaaPoista
  2. Oi! Kuulostaa NIIN mukavalle ja näyttää kauniille! Tuo teema olisi niin IN meilläkin. Kakku näyttää kauniille! Respect kaikesta vaivannäöstä!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihanilta synttäreiltä kuulostivat!

    VastaaPoista
  4. Kivan kuuloiset synttärit. Laitetaas idea talteen, meillä ekat kaverisynttärit vielä pitämättä ja neiti täyttää tammikuussa 6v.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  5. MaMMeli, Anni, Tiina ja Tuija, Kiiros kommenteistanne. Lapsilla tuntui olevan kivaa. Ideat ovat vapaasti käytettävissä, siksi ne tänne laitoinkin. Mukavaa jos joku saa näistä ideoita juhliin.

    Tuntuupas kello nyt aikaiselta... Toisaalta tuo kellojenkääntö auttaa meitä taas arkiviikon rytmiin kun olemme lomaviikolla tottuneet nukkumaan pitkään... Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Olipas ihanat synttärit. Äitinä kiitän, että viitsit niin tarkasti niistä meille kertoa. Meillä kopioidaan:) Kiitos. Äidillä kun ei yksinkertaisesti riitä mielikuvitusta näiden juttujen järjestämiseen.

    Sirkku

    VastaaPoista
  7. Kiitos Riitta Sinikka ja Sirkku. Valmiita ideoita on maailmassa paljon,onneksi ei kaikkea tarvitsekaan keksiä itse :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥