lauantai 2. lokakuuta 2010

Olohuoneen muutoksia

Nyt pari lupaamaani kuvaa olohuoneesta. Ostimme siskolta pari vuotta vanhan Ikean kolmen istuttavan Ektorp-sohvan beigen värisillä päällisillä. Jalkarahinkin halusimme, mutta nythän tuota beigeä väriä ei olekaan Ikeassa enää, joten ostimme valkoisen rahin. Samalla ostimme myös valkoiset sohvan päälliset, jotka laitoimme ensin käyttöön. Raikkaan väriset, mutta varmasti arat lapsiperheessä. Onneksi voi pestä.


Puusohva siirtyi ruokapöydän viereen. Kun lapset kasvavat niin tuo ruokapöytä uusitaan tai ainakin vaihdetaan kannen väriä. Mäntyinen pöytä on myös jo aika kolhuilla... Ikkunaan virittelin siniset ruutuverhot, jotka ostin kesällä Ellokselta.


Sohvan suojaksi pitäisi tehdä vielä jokin peitto. Nyt sohvan suojana ompelemani pieni vauva-aikainen lattiapeitto ja rahin päällä joskus Sokoksen alesta ostettu virkattu peitto.


Televisio kätkeytyy nyt kaapin sisälle. Tästä olin haaveillut jo pitkään. Vielä pitäisi hankkia jokin matto tuohon sohvan eteen. Koreissa kaapin päällä lasten leluja ja omia keskeneräisiä ompelu- ja neulontajuttuja. Kaapin korit kätkevät sisäänsä kaikenlaista askartelutavaraa. Rakastan koreja!


Nyt vielä mietinnässä mitä tuolle kulman punaiselle tuolille ja rahille tehdään. Toinen punainen tuoli meni tytön huoneeseen. Tällä hetkellä nojatuoli ei tunnu oikein sopivan värinsä puolesta olohuoneeseen. Jouluksi olohuone muuttuu taas väritykseltään punaiseksi, joten sitten taas sopii. Verhoiluttaisiko tuolin uudelleen vai olisiko joku beige irtohuppu ratkaisu?


Mukavaa lauantaita kaikille!

13 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä :) meillä ei voi edes haaveilla valkoisista sohvista kun talossa vilistää kaksi kissaa ja kaksi koiraa....moni paikka olisi kuorrutettu karvoilla tai pienillä ja isoilla tassunjäljillä...irtohuput on kivoja, saa hetkessä muuttaa huoneen väritystä....

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä ihanan valoisalta...valkeat päälliset sopii kyllä lapsiperheeseenkin,kun on pestävät.Ja voihan sohvan päälle laittaa vaikka kivan värisen lakanan...helppo pestä ja saa mukavasti vaihtelua.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hyvästä sohvakaupasta, sopii hienosti olohuoneeseenne. Ajattelisin, että kannattaa varmaa ommella/ompeluttaa irtohuppu tuohon nojatuoliin että saat käytettyä sitä tarvittaessa (jouluna) punaisenakin.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista ja kodikasta! Ihanan rauhallinen värimaailma, ja nojatuoli hauskana väripilkkuna :)

    Ihana tuo tv-kaappi! Onko aito vanha vai mistä löysitte?

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kaunista! Tykkään niin tuosta astiakaapista ja keittiön sohvasta:)Ihana tunnelma kuvissa<3

    VastaaPoista
  6. -N-, irtohuput on tosiaan hyvä juttu.

    PikkuBertta, totta ja ajattelin, että jos istuinosalle levittää jonkin peiton se vähän jo helpottaa puhtaanapitoa.

    Marilla, ehkä ompelutan irtohupun. Punainen väri tuntui hyvältä silloin kun nuo tuolit entisöitettiin. Niin ne sisustusmaut muuttuu ajan myötä.

    Iida Emilia, voi kiitos! Oikeasti olohuone on täynnä väripilkkuja kun lasten lelut on levällään... Tv-kaappi on vanha, lasit ja hyllyt yms on laitettu selvästikin jälkikäteen. Ostettiin se huutokaupasta. Uskaltauduttiin huutamaan ja jäikin sitten meille :)

    MaMMeli,kiitos! Mies entisöi astiakaapin vuoden 2008 jouluksi. Blogiarkistosta löytyy kaapista juttua.

    Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. uusi täällä! Ihanalta näyttää, kodikkaalta... Meillä on myös ektorppi ja käytän peittoja suojana siinä, valkoinen sohva olisi muutenkin vähän kolkko, paljon tyynyjä ja peittoja kuten teilläkin :)

    VastaaPoista
  8. Onpa teillä kaunis ja harmooninen olohuone! Ja ihanat pariovet...!

    Meillä myös valkoinen sohva ja koska pidän siitä juuri valkoisena, olen virittänyt IKEAn valkoisen huovan istuinosan päälle. Muutaman euron investointi, eikä sohvan ilme juuri muutu.

    Minä tekisin tuoliin irtohupun, jos se muuten on kunnossa. Huppujahan voi olla vaikka pari, niin saa ilmeen vaihdettua helposti.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Teillä on kyllä ihanan kodikasta, se oikein huokuu kuvista.

    Meillä myös löytyy ektorp sohvat, minä olen laittanut istuinosan päälle valkoisen intianpuuvillaisen peiton, on helppo heittää koneeseen.

    Punainen tuoli on kyllä kiva väripilkku, mutta siihenkin voisi ommella vaalean irtohupun, kuin myös rahiin.
    -Paula-

    VastaaPoista
  10. Raikkaan ja kivan näköistä!!

    VastaaPoista
  11. Oi ihana sohva ja muutenkin niin raikkaan näköistä! Tykkään! Mistä irtopäälliset?

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen päättänyt, että jos meille joskus hankitaan telkkari, niin sen paikka on sitten kaapin sisällä:)

    VastaaPoista
  13. Kiitokset kommenteista!

    Hyviä ideoita teillä ja näyttää siltä, että aika monella jotakin valkoisen sohvan suojana. Tyynyjä pitää aina olla paljon, että mukava olla ja tuovat väriä kivasti.

    Jeppu, kiva, että löysit tänne!

    bean emäntä, olisikin hyvä idea tehdä samalla parikin irtohuppua.

    Paula ja Louise, kiitos.

    30astettaMaalla, ajattelin, että tuohon tuoliin teettäisin irtopäällisen jollakin taitavammalla ompelijalla, mulla ei ehkä riitä kärsivällisyys sen tekemiseen:)

    Vintage living, meille ei ensin pitänyt tulla televisiota olohuoneeseen ollenkaan... Harvoin sitä itse tulee katsottua, lapset katsoo lasten ohjelmia.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥