keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Pihaprojekteja

Pihalla riittää puuhasteltavaa, vielä pitkäksi aikaa... Pitäisi tehdä sitä sun tätä, mutta kaikki aikanaan ja ajallaan. Ideoitakin on päässä paljon... Vähitellen opetellaan ja kokeillaan. Sellaista kai se puutarhanhoito. Ja ihaillaan ja ollaan onnellisia niistä pihan onnistuneista kohdista ja yritetään olla huomaamatta rikkaruohot sun muut epäkohdat.


Tykkään näistä rautalankaötököistä pihalla. Tämän tein keväällä kansalaisopiston kurssia varten. Autotallissa vielä kasa rautalankaa sadepäivien varalle.


Perennojen keskelle tein tiilistä polun. Polun päähän pitäisi keksiä vielä joku juttu, patsas tai jotain.


Rönsyleimu ja Sammalleimut kukkivat kauniina väriläiskinä. Viime syksynä istutin etualan Turkestanin maksaruohon ja Hopeahärkki on levinnyt parissa vuodessa kovasti.


Viime syksynä istutin ekaa kertaa myös tulppaaneja ja tänä keväänä ne ovat ilahduttaneet minua kovasti kukinnallaan. Ensi syksynä täytyy laittaa lisää! Jostakin syystä krookukset eivät tehneet kuin lehtiä, mikähän tähän syynä, osaisiko joku kertoa?


Tässä sitten se koivuprojektini. Ostin halvan portin ja koristelin sitä koivunoksilla. Vähän kaari vinksattaa toiseen suuntaan kun ei ollut kovinkaan tukeva eli katsotaan kuinka kauan kestää... Noihin ruukkuihin on tarkoitus laittaa kasvamaan tuoksuhernettä, jos ne sitten kiipeilisi porttia pitkin ylös.



Ja lapset ovat nauttineet nurmikosta.

Multasormin,

11 kommenttia:

  1. Kylläpä sait koristeltua kaariportin kivasti.
    Mullakaan suurin osa krookuksista ei kukkinut tänä vuonna, vaikka ovat jo vuosia tehneet kukat. Ehkä taas sitten ensi keväänä.

    VastaaPoista
  2. Ihana koti teillä <3 Kauniit myös nuo kivikkoistutukset:)

    VastaaPoista
  3. Minäkin ihastuin tuohon teidän kaariporttiin! Sen verran kysyisin tosta koivuaskartelusta, että oletko kerännyt tarvittavat koivunoksat puun ollessa lehdetön?

    VastaaPoista
  4. pioni, no ehkäpä ensi keväänä saamme nauttia kukkaloistosta :)

    MaMMeli ja Miia, voi kiitos!

    anonyymi, Olen kerännyt oksia sekä syksyllä että keväällä, ja juuri silloin kun ei ole ollut lehtiä. Nyt keräsin kaadetusta puusta, mutta pieniin kransseihin olen kerännyt oksia myös ihan maasta. Syysmyrskyjen jälkeen maahan putoaa hyviä riippaoksia.

    VastaaPoista
  5. Kurkkimassa ihanaa blogia!!Kaunis talo ja piha teillä!! <3

    VastaaPoista
  6. Ihania pihakuvia, tykkään kyllä :)

    VastaaPoista
  7. Hei, hieno idea tuo risujen käyttö kaariportissa. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥