tiistai 4. elokuuta 2009

Kesäreissuja

Kesän aikana olemme tehneet pieniä retkiä tässä lähellä. Tässä tulee vähän yhteistä matkaraporttia kun en aiemmin ole ehtinyt näistä kirjoitella.

Orimattilan kotieläinpuisto alkaa kohta olla joka kesäinen retkikohteemme. Vaikka asumme aika maalla ei lapset silti tule nähneeksi kovinkaan paljoa erilaisia eläimiä. Puiston mukavimmat eläimet taisivat olla kanit, kissanpennut ja koiranpennut, mutta yhtä paljon riitti ihmeteltävää lehmissä, lampaissa ja poroissakin. Omat eväät maistuivat ja välillä saattoi purkaa energiaa leikkipaikalla.


Lappeenrannan hiekkalinnan aiheena on tänä kesänä satulinna. Satamassa riittikin ihmeteltävää niin laivoja kuin hiekkaveistoksia ja tuttuja hahmoja katsellessa. Alueella oli myös huvilaitteita, leikkimökkikylä, iso hiekkalaatikko omille hiekkalinnoille ja kaikenlaista muuta mukavaa kuten kukkopillimaalausta. Ja kun Lappeenrannassa oltiin niin pitihän sitä tietysti käydä vedyt ja atomitkin syömässä, namnam.


Tykkimäki on mukava paikka niin pienille kuin isoillekin. Meidän ollessa huvittelemassa ei laitteisiinkaan tarvinnut kovasti jonotella, varsinkaan pienten omiin, joita Tykkimäessä myös on kiitettävästi. Tähän hurjimpaan laitteeseen minua ei olisi saanut millään, minulle riitti perinteinen karuselli ja jo Kouvola-pyörä tuntui yläilmoissa liian hurjalta...


Viime viikonloppuna käväisimme miehen työpaikalla ja siellä riittikin lapsille ihailtavaa ja pöristeltävää. Työpaikkavierailun jälkeen suuntasimme kohti Ruotsinpyhtäätä. Keli muuttui matkalla harmiksemme sateiseksi, mutta sade piti onneksi taukoja niin emme perillä aivan kokonaan kastuneet.

Ensin kävin tutustumassa Eija Klaucken ihanaan puutarhaan. Mukaan tarttui paljonpaljon ideoita. Englantilaistyyppinen puutarha oli aivan ihana! Puutarhassa oli mukava seikkailla ja siellä riittikin paljon tutkittavaa ja käynti oli todellinen elämys.

Lopuksi kiertelimme vielä Strömforsin ruukkialueella, kahvittelimme Pajakahvilassa ja kiertelimme aitoissa olevissa putiikeissa. Ah, niin kaunista ja tunnelmallista!

Kylläpä Suomestakin löytyy paljon nähtävää ja koettavaa!

Lomailuterveisin,

8 kommenttia:

  1. Ihana reissu teillä...paljon kauniita ja mukavia paikkoja:)

    VastaaPoista
  2. Hei! Oikeassa olet, kyllä Suomestakin löytyy katseltavaa ja koettavaa. Esim, juuri itä-Suomi on suunta jossa en ole käynyt millonkaan! Eksyin tässä Eija Klauken kotisivuille vai pitäisikö sanoa puutarhasivuille, oli varmaan ihana paikka. Aurinkoiset terveiset Tampereelta t Rianhe

    VastaaPoista
  3. Suomi on kaunis maa! Aivan ihana tuo viimeinen kuva!!

    VastaaPoista
  4. Kivoja matkailukohteita. Ihan nurkan takaa löytyy usein paljon katseltavaa ja koettavaa.

    VastaaPoista
  5. Oih ja voih. Ehdinköhän vielä tänä kesänä. Kivoja kohteita, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Meillä ollaan reissattu samoissa ja samankaltaisissa kohteissa tänä kesänä. Hiekkalinnan kuvatkin ovat kuin suoraan omasta kamerasta ;)

    VastaaPoista
  7. Hei Olivia!

    Ensinnäkin,teillä on todella kaunis,raikas ja kodikas koti=)
    blogiasi on mukava lukea.
    Voisitko tehdä postauksen,jossa esittelisit keittiösi kokonaisuudessaan?

    -A-

    VastaaPoista
  8. Kiva kun olette jättäneet taas kommentteja!

    mammeli- Mukavaa oli.

    rianhe2- Suomesta löytyy todella paljon nähtävää. Minullakin on Suomesta vielä paljon näkemättä, mm Lappi

    PrinsessaTrio- Ruukkialueella oli niiin kaunista!

    kati- Totta, monesti käy niin että ne ihan oman pitäjän kohteet jää kokonaan käymättä, kun ovat niin lähellä.

    Pau- Jos ei tänä kesänä niin sitten ensi kesänä :)

    marikan- Hih, meidän kuvat on tosiaan aika samanlaisia!

    -A- Kiitos! Voin yrittää tässä syksyn aikana ottaa keittiöstä kuvia.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina mukavia ♥